Siirry sisältöön

Köh ja niisk! Tätä kirjoitettaessa ei ole flunssan kulta-aika eli syksy… mutta nytpä on talviflunssat ja kohta kevätflunssat, joten eteenpäin, sanoi köhijä lumessa.

Yleisesti tunnettuja lämmittäviä rohtoja ovat valkosipuli (Allium sativum), inkivääri (Zingiber officinale) ja chili (useat Capsicum-suvun lajit). Jos viluttaa, niin näillä saa hien pintaan. Valkosipulin sanotaan olevan luonnon antibiootti, sillä se tappaa bakteereja. Näitä antibioottisesti vaikuttavia rohtoja ovat lisäksi hunaja ja kurkuma (Curcuma longa). Niistä voi tehdä flunssalääkkeeksi tahnaa tai viinietikkauutosta.

Hunaja on käypä hoito -suositusten mukainen yskänlääke lasten yölliseen yskään yli 1-vuotiaille. Ei alle 1-vuotiaille botulismivaaran takia. Hunaja on eläinrohdos, varmaankin niistä tunnetuin. Hunaja on antiseptinen aine, ja sitä käytetään myös lääkinnällisen voiteen ainesosana haavoihin niin ihmisillä kuin eläimillä.

Kuten aiemmassa postauksessamme totesimme, siankärsämö (Achillea millefolium) on monipuolinen terveyden edistäjä ja vaivojen vaimentaja. Mainitsimme myös, että Akilleen sotajoukot käyttivät siankärsämöä parannusyrttinä. Valitettavasti siankärsämökään ei ollut riittävä rohto Akilleelle, joka tunnetusti sai haavoittumattomuuden tullessaan lapsena kastetuksi Haadeksen rajajoessa Styks-virrassa, mutta jäi toisen kantapään kohdalta haavoittuvaksi, koska jostain täytyi pitää kiinni pulautuksen aikana. Troijan sodassa nuoli osui kantapäähän ikävin seurauksin, ja nykyäänkin Akilleen kantapää on nimitys heikolle kohdalle.

Onneksi nyt ei tarvitse suojautua sotajoukkoja vastaan, vaan nujerrettavana on “vain” flunssa ja sen oireet.

 

Siankärsämö
Siankärsämö. (Otso: Oulu, Rantavainio, tienvarsi)

 

Joistakin punahattujen suvun (Echinacea) kasveista saadaan auringonhattu-uutteen nimellä apteekeissa ja luontaistuotekaupoissa myytävää tuttua rohdosta. Sen vaikutuksia on tutkittu paljonkin mm. Vogelin toimesta, joka on kaupallistanut rohdon ansiokkaasti.

Yleinen mauste, joka tunnetaan nimellä timjami, on tarha-ajuruoho (Thymus vulgaris). Ajuruohoista tämä laji on eniten käytetty mausteena, ja voimakkain. Se kasvaa puutarhassa Suomessakin, mutta saattaa menehtyä.

Nämä sanat muuten menevät aina sekaisin: thyme, thymus (suomalaisittain tyymus) ja typhus (suomalaisittain tyyfus). Poistetaan sekaannus! “Thyme” on englantia ja tarkoittaa timjamia. “Thymus” on latinaa ja englantia ja tarkoittaa kateenkorvaa. “Typhus” on englantia ja latinaa ja on taudin nimi, mutta minkä taudin, se riippuu aikakaudesta ja kirjoittajasta, ainakin pilkkukuume ja lavantauti ovat vaihtoehtoja. Lisäksi meillä suomalaisilla on ihan oma sekaannuksemme: timjamin näkee joskus kirjoitettuna virheellisesti “tinjami”... Johtunee siitä, että suomen kielessä on monia “nj”-äänneparin sisältäviä sanoja, mutta “mj”-äänneparia ei juurikaan.

Timjamin parhaan maun ajankohdasta on kahdenlaista tietoa: ennen kukintaa ja kukinnan aikaan. Timjami kasvaa villinä Etelä-Euroopassa, hyvin vettä läpäisevässä maassa tai kalkkikivisessä maassa. Puutarhassa timjami menestyy hyvin kummun päällä. Nurmiajuruoho (Thymus pulegioides) on sukua timjamille. Nurmiajuruohoa kasvaa jonkin verran villiintyneenä Suomessa.

Timjamihauduke, johon laitetaan sipulia ja inkivääriä, on hyvä flunssalääke. Timjami kuuluu huulikkukkaisiin (Lamiaceae). Timjami on “hengitysyrtti”, auttaa kaikenlaisiin hengitysvaioihin kuten hengahsitukseen, sykään, poistaa limaa. Myös kasvovetenä tai haavaumiin voit käyttää. Jalkaveteen sitä voi laittaa sienitulehdusta estämään. Joihinkin kölninveden resepteihinkin kuuluu timjamia.

Lehmus, Suomen lajistossa tarkemmin metsälehmus (Tilia cordata), on puuna rauhoittava. Kansainväliset tiedon mukaan lapset laitetaan joissakin maissa nukkumaan lehmuksen alle, koska puu antaa silloin hyvät unet. Lehmusten eli siipilehmusten suvun (Tilia) lajeihin voit tutustua Laji.fi-sivustolla. Lehmus on useissa mytologioissa pyhä puu.

Lehmuksen kukalla on monia vaikutuksia. Se tukee verenkiertoa ja myös saa aikaan hikoilua eli on hiostuslääke: kun flunssaisena tulee kylmä olo, niin juuri silloin kannattaa tätä yrttiä nauttia. Samoin lehmuksenkukka alentaa verenpainetta, kun se laajentaa hiussuonia. Se auttaa migreeniinkin juuri tuosta syystä. Lehmuksenkukka rauhoittaa illalla, ja sitä käytetään pelkotiloihin. Kannattaa kerätä vain kukoistavia, tuoreita kukkia, ei tuleentuneita. Lehmus kukkii Suomessa heinäkuussa.

Lehmuksen lehtiäkin voi syödä. Niitä voi käyttää salaatteihin tai kääryleihin. Lehmuksessa on myös lima-aineita.

Timjami ja lehmus ovat hyvä yhdistelmä immuunipuolustukselle. Yhdistelmää käytetään myös kurkun ja nielun rauhoitukseen puhetyön tekijöille.

 

Lehmus
Lehmuksen lehdet ovat herttamaisia eli sydämenmuotoisia. Pallerot eivät ole niitä kukkia vaan hedelmiä: kuva on otettu syksympänä, jolloin kukkien tilalle on jo tullut hedelmät. (Otso: Tampere, Lukonmäki, tienvarsi)

 

Lehmus
Lehmus. Pitkä liuskamainen asia on suojuslehti, josta tulee myöhemmin hedelmien lenninsiipi. (Otso: Tampere, Lukonmäki, tienvarsi)

 

Heinäratamon (Plantago lanceolata) levinneisyys on vahvasti painottunut Etelä-Suomeen: kasvaa Ahvenanmaalla ja rannikolla. Saksankielinen nimi: der Spitzwegerich. Lehdet ovat kapeat.

Lehtiä käytetään keuhkoalueen sairauksiin, haavoihin kuten ratamoja yleensäkin, ötökänpuremiin, tätäkin on salvoissa, suun limakalvojen hoitoon käytetään myös. Saksassa tästä tehdään kiirastorstain keitto. Lima-aineiden ansiosta hyvä haavoihin ja limakalvoille, vähän kuin sukulaiskasvinsa psyllium.

 

Heinäratamo
Heinäratamo näyttää jonkin verran tutulta piharatamolta (lat.), mutta lehdet ovat kapeat ja kukinto on lyhyt, tiheä tähkä. (Tekijänoikeusvapaa kuva sivustolta iNaturalist)

 

Kuusesta eli metsäkuusesta (Picea abies) keväällä tai alkukesällä saatavat kuusenkerkät ovat terveellistä tavaraa. Kuusenkerkissä on haihtuvia terpeenejä, jotka ovat hyviä hyviä hengitysteille. Perinteinen resepti on kuusenkerkkäsiirappi, mutta kerkistä voi uuttaa vaikka alkoholiuutosta eli tinktuuraa tai syödä sellaisenaan. Kuvan kuusenkerkästä löydät havupuupostauksestamme.

 

Lähteet

 

 

 

 

 

Ruohokanukka (Cornus suecica) ei tule ehkä ensimmäisenä mieleen, jos pitäisi luetella kotimaisia marjakasveja. Ruohokanukka kukkii mustin kukin. Laji hämää katsojaansa, sillä sen kukintojen ympärillä on neljä valkoista lehteä, joita voisi luulla kukan terälehdiksi. Tämähän sopii joulukuun postaukseen, sillä joulutähti (Euphorbia pulcherrima) pelaa samanlaista peliä: näyttävänväriset lehdet joulutähden yläosassa eivät ole terälehtiä.

Ruohokanukan punaisia marjoja voi syödä, jos mitättömäksikin sanottu maku ei muodostu esteeksi. Älä kuitenkaan sekoita lajia punamarjaisiin myrkkykasveihin kuten oravanmarjaan (Maianthemum bifolium), josta erottaminen on helppoa lehtien avulla (oravanmarjan lehdet ovat herttamaisia ja asettuneet varrelle kierteisesti), ja toki olisi helppoa erottaa kukkienkin avulla (oravanmarjan kukinto on hieman tähkääkin muistuttava valkea terttu), mutta tietenkään marja-aikaan ei enää näy kukkia. Oravanmarjan lehti vilahtaa syötävien kukkien postauksessamme mutta ei tietenkään ole syötävä, se vain sattuu näkymään samassa kuvassa kuin käenkaali (Oxalis acetosella).

Kansanomaisena nimenä ruohokanukalle olen joskus kuullut sanan “sianmarja”. Kuten epävirallisten nimien kanssa yleensäkin, kannattaa olla tarkkana, ettei kuvittele tutun nimen tarkoittavan välttämättä sitä lajia, jota luulee sen tarkoittavan. Olen kuullut myös sianpuolukkaa (Arctostaphylos uva-ursi) sanottavan sianmarjaksi, ja varmaan Suomessa kasvaa muitakin “sianmarjoja” riippuen siitä, keneltä kysyy.

 

Ruohokanukka
Ruohokanukan mustat kukat kukinnoissa, joiden ympärillä neljä valkoista lehteä. Kasvupaikat ovat usein rannalla tai vaikkapa suon reunassa, mutta Pohjois-Suomessa myös esimerkiksi tunturikoivikoissa. (Otso: Pudasjärvi, Iso-Syöte, tunturi)

 

Ruohokanukka
Marjan läpimitta on noin 5 mm. (Otso: Oulu, Letonniemi, metsäaukio)

 

Ruohokanukka
Ruohokanukan lehdet ovat puikeita tai soikeita. Lehtiasento on vastakkainen, mutta latvan tuntumassa voi olla niin paljon lehtiä toistensa lähellä, että vastakkaisuuden huomaaminen on helpompaa hieman alempana varressa. (Otso: Oulu, Letonniemi, metsäaukio)

 

Ruohokanukka
Lehdet ovat ruohokanukalla (kuvassa) silposuonisia. Niin ovat kyllä oravanmarjallakin, joten tämä nimenomainen tuntomerkki ei ole erottava näiden lajien välillä. (Otso: Oulu, Letonniemi, metsäaukio)

 

Lähteet

 

 

 

Poimulehtien suku (Alchemilla) sisältää monta lajia, jotka näyttävät käytännössä lähes samoilta ja ovat onneksi kaikki yhtä syötäviä. Suomessa lajeja on kolmisenkymmentä. Lajien välinen vaihtelu on vähäistä, mutta muutokset ovat pitkäikäisiä, sillä poimulehtien siemenet eivät hedelmöity, joten mutaatioita lukuun ottamatta geneettinen vaihtelu ei pääse liiemmälti sekoittamaan eri sukupolvien perimää.

Lehden päälle kertyy usein kirkas vesipisara, mikä onkin poimulehden eräänlainen keliriippuvainen tuntomerkki. Pisara voi muodostua ilman sadettakin. Luontoportin kertoman mukaan muinaiset alkemistit arvelivat tuolla nesteellä olevan mitä huikeimpia vaikutuksia, ja alkemistinen vaikutus näkyy kasvisuvun nimessäkin. Mutta ellei ole satanut, onko tuo neste välttämättä aamukastetta? Ei ole! Se on usein tämän kasvin uumenista virtaavaa kudosnestettä. Joten täytyyhän siinä jotain erikoista olla...

Toiset lajit ovat karvaampia kuin toiset, joten kerätessä kannattaa maistella, mikä miellyttää eniten. Tässäkin pätee sääntö, että varjossa kasvavat lehdet ovat vähemmän karvaita kuin kuivalla peltonurmella kasvavat.

 

Poimulehti
Lehtilapa on pyöreä tai munuaismainen ja matalaan 5-11-liuskainen. Lehden reuna on pienihampainen. (Otso: Nurmes, Valtimo, piha)

 

Poimulehti
Nuoret poimulehdet nousevat maasta hauskoina tötteröinä. (Otso: Nurmes, Valtimo, piha)

 

Poimulehti
Poimulehti on varsin yleinen näky nurmikolla. (Otso: Äänekoski, keskusta)

 

Tunturipoimulehti
Tunturipoimulehti (Alchemilla alpina). (Otso: Oulu, Linnanmaa, kasvitieteellinen puutarha)

 

Suppilopoimulehti
Suppilopoimulehti (Alchemilla cymatophylla). (Otso: Oulu, Linnanmaa, kasvitieteellinen puutarha)

 

Poimulehden voidaan sanoa olevan naistenrohto, sillä se on luottoyrtti naistentaudeissa. Sitä kannattaa kokeilla epämääräisiin valkovuoto-ongelmiin ja toistuviin hiivatulehduksiin sekä synnytyksen jälkeisiin vaivoihin.

 

Lähteet

 

 

Ylimääräisiä vastaväittäjiä ei ilmaantunut 11.11.2020 kello 11.11 mennessä, joten aikaikkuna on sulkeutunut. Vastaväittäjä Kaitsun suosituksen mukaisesti Blogiyliopiston rohtologian tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan tällä päivämäärällä päättänyt, että väitös hyväksytään ja rohtologian tohtorin arvo myönnetään väittelijä Otsolle.

Onnittelut! Karonkkaa odotellessa...

Lämpimästi kehotamme, että te kaikki teette erilaisia kokeita mahlalla. Voitte kokeilla eri puulajeja ja eri puuyksilöitä sekä eri olosuhteissa kerättyjä mahlanäytteitä. Kun olette tuottaneet uutta kokeellista tietoa, jakakaa se esimerkiksi netissä meidän ja muun tiedeyleisön kanssa!

 

Rohtologian alan väitös, arvoisana vastaväittäjänä hapatuksen prosessori Kaitsu ja väittelijänä rohtologian maisteri Otso, pidettiin 26.10.2020 Blogiyliopiston Rohtologian laitoksella. Kustoksena toimi väitöstyön ohjaaja, rohtologian professori Hanna. Tästä arvokkaasta tilaisuudesta on valittuja poimintoja alla. Pyydämme huomaamaan, että Teillä, arvoisat lukijat, on 11.11.2020 kello 11.11 asti aikaa toimia ylimääräisenä vastaväittäjänä! Siksi pyydämme Teitä perehtymään väitösmateriaaliin (1, 2, 3) ja esittämään mahdolliset kysymykset ennen aikarajan umpeutumista tämän blogipostauksen kommenttilaatikossa.

Tieteelliset väitökset ovat avoimia tilaisuuksia ja kuka tahansa voi niitä tulla katsomaan, myös toimimaan ylimääräisenä vastaväittäjänä. Tiede perustuu avoimuuteen. Lisäksi kuten myös nauhoitteissa toivotetaan, uudet tutkijat ovat erittäin tervetulleita tekemään mahlatutkimusta.

 

Miljöö
Väitöstilaisuuden miljöö.

 

Hetki ennen tilaisuuden alkua
Hetki ennen tilaisuuden alkua.

 

Kustos piti väitöstilaisuudessa avauspuheenvuoron.

 

Väittelijä piti vapaamuotoisen lectio praecursoria -esityksen aiheesta mahla. Lection tarkoitus on herätellä mielenkiintoa yleisössä ja toimia kansantajuisena esityksenä tutkitusta aiheesta.

 

Ote videotallenteesta kertoo ehkä enemmän kuin N+1 sanaa.

 

Vastaväittäjä aloitti varsinaisen väitösosuuden toteamalla tutkimusaiheen merkityksen.

 

Laajempaakin mahla-aiheen käsittelyä vastaväittäjä olisi mielellään seurannut.

 

Ensimmäiset kysymykset saattavat olla hyvinkin yleisluontoisia ennen kuin tarkempiin tieteellisiin kysymyksiin päästään, mistä seuraava on esimerkki. Väittelijä vastauksessaan sivuaa myös tutkitun aihepiirin yhteiskunnallista merkitystä: omavaraisuus elämäntapana, vaikkapa mahlankeruun muodossa, on hyväksi niin ihmiselle kuin ympäristöllekin.

 

Mahlan säilytys erilaisilla menetelmillä herätti kysymyksiä. Väittelijä mainitsi havainnon, että mahla säilyy paremmin kuin usein kuulee kerrottavan. Hapattaminen mainittiin oivana keinona pitempiaikaiseen säilytykseen ja väittelijä esitteli väitöstilaisuudessa mukana pullossa ollutta, mahlasta hapattamalla tehtyä "simaa".

 

Vastaväittäjä kysyi hiiva-aiheisen kysymyksen, johon vastaväittäjällä ei ollut valmiuksia vastata kovinkaan syvällisesti. Mutta koska vastaväittäjä Kaitsu esittää kysymyksen koko tiedeyhteisölle, juuri sinulla, arvoisa lukija, on mahdollisuus tarjota vastaus kysymykseen. Kustos ei voinut tietenkään kommentoida kysymystä väitöksen aikana, mutta hänellä on tutkimustaustansa ansiosta tietoja hiivoista.

 

Mahlan tiheyden merkitys väännettiin rautalangasta.

 

Aromikkuuden havaittu yhteys suurempaan mitattuun tiheyteen tuli mainituksi.

 

Välillä väittelijän vastaukset olivat hyvinkin ympäripyöreitä.

 

Uusia tutkijoita toivotettiin tervetulleiksi mukaan globaaliin mahlatutkimusyhteisöön.

 

Lukuisien tekijöiden vaikutusta mahlan ominaisuuksiin käsiteltiin. Kysymys oli niin moniulotteinen ja monimutkainen, että sen alkupuolen asiat unohtuivat vastattaessa. Väittelijä myös mainitsi sen tutkimustyössä huomiotta jätetyn seikan, että mahlan virtaus luontaisesti tyrehtyy jonkin ajan kuluessa reiän poraamisesta, mikä on todennäköisesti vaikuttanut tutkimuksessa mitattuun mahlan saantoon. Toisaalta väittelijä unohti mainita mm. sellaisen seikan, että mahla virtaa paremmin päivällä kuin yöllä, vaikka tämä oli tutkimuksessa mittausten kautta havaittu. Ultraviolettisäteistä mainitseminen taisi hämmentää väittelijää, vaikka hän oli kustoksen kanssa pohtinut valon ja mahlan virtaavuuden korrelaatiota. Itsestäänselvyyksiä luettelemalla väittelijä sai vastausta pidennettyä keinotekoisesti, kun yritti samalla kuumeisesti pohtia sopivia vastauksia vastaväittäjän esittämään kysymyspatteriin.

 

Onko rauduskoivulla ja hieskoivulla mahlan suhteen joitain selviä eroja? Tieteellinen, liian pitkällemenevien päätelmien välttämistä korostava esitystapa salli mainittavan tosiasioina vain tosiasioiksi mielletyt väitteet.

 

Välillä päästiin kuulemaan järkevienkin tulosten esittelyä.

 

Jatkotutkimusta peräänkuulutettiin. Väittelijä mainitsi eri leveyspiireiltä saatavien tulosten vertailun kiinnostavana tutkimusmahdollisuutena.

 

Jatkotutkimukselle annettiin lisäpontta. Muiden muassa ympäristön lämpötilan ja koivun todellisen tai näennäisen iän vaikutuksia mahlan ominaisuuksiin pohdittiin jatkotutkimusaiheina.

 

Tekniset häiriöt olivat omiaan luomaan kysymysten ja vastausten vaihtoon ylimääräistä aprikointia aiheuttavia tilanteita. Nykyään (huomatkaa, vuosi 2020) väitöstilaisuuksia todellakin usein järjestetään etäyhteydellä.

 

Arvoisa vastaväittäjä ehdottaa väitöksen hyväksymistä. Kustos pyytää arvoisia lukijoita toimimaan ylimääräisinä vastaväittäjinä. Takaraja kysymyksille on 11.11.2020 kello 11.11 ja kysymysten antoväylä on tämän postauksen kommenttilaatikko.

 

Varsinainen väitös on takana, ja hapatetulla mahlalla kilistellään vapautuneissa tunnelmissa.

 

Jälkikeskustelussa kustos ja vastaväittäjä vaihtoivat ajatuksia tieteenalansa asiantuntijoina.

 

 

 

Nyt hartaana. Pihlaja (Sorbus aucuparia) on suomalaisten muinainen pyhä puu, johon on viittauksia mm. Kalevalassa.

Noita sie kovin varaja pihlajaisia pihalla!

Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa,

pyhät lehvät oksasilla, marjaset sitäi pyhemmät,

joilla neittä neuvotahan, orpoa opetetahan

nuoren miehen mieltä myöten, sulhosen syäntä myöten.

Sorbus-suvussa on monenlaisia pihlajia, mutta tämä kotimainen tilhien suosikki on lähteestä riippuen suoraan nimetty kotipihlajaksi, tai, kuten Luontoportissa asia esitetään, "kotipihlaja" on nimitys alalajille etelänkotipihlaja (ssp. aucuparia) ja erikseen on alalaji pohjanpihlaja eli pohjankotipihlaja (ssp. glabrata).

Kotipihassa pihlaja kasvaa Kalevalassakin jopa useassa kohdassa, joista tässä yksi:

Jää nyt, pirtti, terveheksi, pirtti lautakattoinesi!

Hyvä on toiste tullakseni, kaunis kaaputellakseni.

Jää nyt, sintsi, terveheksi, sintsi lautasiltoinesi!

Hyvä on toiste tullakseni, kaunis kaaputellakseni.

Jääpä, piha, terveheksi, piha pihlajaisinesi!

Hyvä on toiste tullakseni, kaunis kaaputellakseni.

 

Pihlaja
Pihlajan lehdet ovat parilehdykkäisiä ja terävästi sahalaitaisia. (Otso: Oulu, Linnanmaa, piha)

 

Pihlaja
Kuten kukista voi arvata, pihlaja kuuluu ruusukasvien (Rosaceae) heimoon. (Otso: Oulu, Linnanmaa, kasvitieteellinen puutarha)

 

Pihlaja
Pihlajan marjat ovat linnuille tärkeitä. Ihmisetkin voivat niistä tehdä vaikka hyytelöä. (Otso: Oulu, Linnanmaa, piha)

 

Pihlaja
Pihlajan lehtisilmu. (Otso: Helsinki, Pasila, puisto)

 

Pihlaja
Pihlajan lehtiä ilmestymässä silmuistaan. (Otso: Valtimo, piha)

 

Pihlaja-angervo
Tämä ei ole pihlaja vaan kiusallisen vaikeasti hävitettävä viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia) tai lyhyemmin pihlaja-angervo, josta Vieraslajit.fi kertoo, että “lehdet ja kukat sisältävät suuria määriä myrkyllistä sinihappoa”, joka saattaa esimerkiksi vaikeuttaa kotimaisen hajottajaeliöstön toimintaa pihlaja-angervon kasvupaikoilla. Laji on ohimennen mainittu myös eräässä aiemmassa postauksessamme. (Otso: Oulu, Linnanmaa, piha)

 

Vaikka pihlaja ei ole rakennuspuuna tunnettu, löytyy sillekin käyttökohteensa. Solovetskin luostarissa sain kuulla metallittoman rakentamisen perinnetiedon, että kupolien kattopaanut ovat haapaa ja niiden kiinnitysnaulat pihlajaa. Taipuisuutensa ja kestävyytensä ansiosta pihlajaa on käytetty esimerkiksi haravan piikeissä.

Pihlajanmarjaa kerätessä kannattaa huomata, että eri puuyksilöissä voi olla suuria eroja marjojen happamuudessa. Maistamalla löytyvät nämä makeammat rodut. Eräs jalostettu pihlajarotu (Sorbus aucuparia var. moravica tai var. dulcis) marjoo erityisen makeita ja suuria epähedelmiä. Pakkasen puraistessa myös kotipihlajan marjat makeutuvat, kun niistä hajoaa omenahappoa ja parkkiaineita.

Maistahan keväällä pihlajan lehtisilmuja, niin saat yllättyä niiden aromikkaasta karvasmantelimaisesta mausta. Ne käyvät hiostettuina ja/tai kuivattuna teeaineksiksi tai maustamaan vaikkapa salaatteja.

Rohtona on pihlajanmarjaa käytetty reumatismiin ja keuhkovikoihin. Marjoilla saattaa olla lievä ulostava ja virtsaneritystä lisäävä vaikutus.

 

Lähteet

  • Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
  • Rautavaara T.: Mihin kasvimme kelpaavat, s. 126-131. 10. painos, WSOY, 1981.

Mäkikuisma (Hypericum perforatum) kasvaa lähinnä Etelä-Suomessa hajaesiintymiä lukuun ottamatta, mutta lajipari särmäkuismaa (Hypericum maculatum) esiintyy Jyväskylän ja Kuopion korkeuksillakin. Pyhimyksenkin mukaan tätä yrttiä nimetään: mäkikuisman englanninkielinen nimi on St. John's wort.

Mäkikuisman lehdissä näyttää olevan reikiä, jotka helpoimmin huomaa valoa vasten katsomalla. Ne ovat oikeasti kuultotäpliä, mikä käytännössä tarkoittaa haihtuvaa öljyä sisältäviä kohtia lehdessä. Sekä mäkikuismalla että särmäkuismalla on lehdissään pikitäpliä eli tummia pieniä pilkkuja, mutta vain mäkikuismalla on kuultotäpliä. Rei'itettyyn tai lävistettyyn viittaakin latinankielisen nimen osa perforatum.

 

Mäkikuisma
Mäkikuisma. Mäkikuisman luontaiset kasvupaikat ovat särmäkuisman niitty-laidun-tienreuna-tyyppisiin kasvupaikkoihin verrattuina kivisempiä ja mäkisempiä, kuten kasvin nimestäkin voi arvata. (Otso: Oulu, Linnanmaa, kasvitieteellinen puutarha)

 

Mäkikuisma
Mäkikuisman lehtien kuultotäplät näkyvät valoa vasten helposti. (Otso: Oulu, Linnanmaa, kasvitieteellinen puutarha)

 

Mäkikuisma
Mäkikuisman kukinnot (kuvassa, ks. huomautus alla) ovat yleensä runsaammassa viuhkossa kuin särmäkuisman kukinnot. Kummallakin lajilla heteet ovat runsaslukuiset ja yhdistyneet kolmeksi kimpuksi. Yllättävän leveät verholehdet tällä yksilöllä. Mäkikuisman verholehtien pitäisi olla melkoisen kapeita, mutta mäkikuismaksi tämä oli puutarhassa merkattu, joten olisiko sitten kyseessä lajinsisäinen vaihtelu? Voit halutessasi vertailla Luontoportin lajitunnistuskuvia mäkikuismasivulla ja särmäkuismasivulla. (Otso: Oulu, Linnanmaa, kasvitieteellinen puutarha)

 

Mäkikuisma
Kuvassa näkyy toinen mäkikuisman varren särmistä. Särmäkuisman varressa on neljä särmää, kun mäkikuismalla on vain kaksi. Kokeilin lajien varsia sormilla ja hämäävästi vähemmän särmäinen varsi (mäkikuisman siis) tuntui jopa särmikkäämmältä. Varmaankin kyseessä on sama ilmiö kuin fakiirin neulavuoteessa: kun teräviä kohtia on enemmän mutta hyvin lähellä toisiaan, aistittu terävyys on vähäisempi. (Otso: Oulu, Linnanmaa, kasvitieteellinen puutarha)

 

Särmäkuisma
Särmäkuisman varsi ja lehtiä. (Otso: Oulu, Linnanmaa, kasvitieteellinen puutarha)

 

Särmäkuisma
Särmäkuisman kukinnossa (kuvassa) on viisi keltaista terälehteä ja viisi verholehteä. Niin on kyllä mäkikuismankin kukinnossa. Samoin molemmilla lajeilla voi olla pikitäpliä ja/tai pikijuovia terälehdissään. Mäkikuisman kukintojen verholehdet kuitenkin ovat suipompia kuin särmäkuisman melko pyöreäkärkiset, leveämmät verholehdet. (Otso: Oulu, Linnanmaa, kasvitieteellinen puutarha)

 

Molempia kuismalajeja on rohdoksina käytetty. Luontoportti varoittaa: "Mäkikuisma on särmäkuismaa myrkyllisempi, joten sitä ei kannata rohdoksi keräillä." Tämä varoitus rajoittanee omin päin annostelua, sillä mäkikuismalla on todettu olevan tehoa mm. masennuksen hoidossa, jolloin myös haittavaikutuksia helposti ilmenee. Näin Rohtokasviokin kehottaa turvautumaan apteekin rohdospuoleen, jos mäkikuismaa aikoo käyttää. Masennuksen ohella kuismalla on hoidettu haavoja, palovammoja, lihaskipuja ja unettomuutta.

Ulkoisen käytön annoksen titraus ei ole niin tarkkaa, joten uskaltaisin käyttää kuismaa hauteissa. Rautavaara (s. 65) tietää kuismahaudetta käytetyn "varsinkin ulkonaisesti paiseitten ja tulehdusten hautomiseen".

Mäkikuisma vähentää useiden lääkkeiden tehoa. Tämä ominaisuus selittyy sillä, että se kiihdyttää (indusoi) maksan metaboliaentsyymejä, erityisesti CYP3A4-entsyymiä, jotka hajoittavat myös useita lääkeaineita. Tällaisia lääkeaineita on jopa 150 erilaista, joiden joukossa  mm. ehkäisyvalmisteet, jotkin antipsykootit, useat masennuslääkkeet ja kalsiumkanavan estäjät (yleinen verenpainelääke). Näinpä kannattaa varmistua apteekissa tai lääkärissä oman lääkityksensä kanssa siitä, ettei yhteisvaikutuksia ole.

Mäkikuismauute on yleisesti ottaen hyvin siedetty. Haittavaikutuksina on raportoitu ruuansulatuskanavan häiriöitä, ihoreaktioita, väsymystä ja hermostuneisuutta. Hyvin suuret annokset voivat aiheuttaa valoherkkyyttä varsinkin vaaleaihoisilla henkilöillä altistuttaessa voimakkaalle auringonvalolle.

Kuismankukkia voi käyttää myös värjäyksessä antamaan punertavaa sävyä.

 

Lähteet

  • Hyperiforce Nova -valmisteyhteenveto, A. Vogel, 2012.
  • Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
  • Rautavaara T.: Mihin kasvimme kelpaavat. 10. painos, WSOY, 1981.

No nyt on yleistä ja helposti tunnistettavaa tarjolla. Nimittäin voikukka (Taraxacum spp.). Voikukka ei ole yksittäinen laji vaan satoja keskenään lähes samannäköisiä lajeja käsittävä suku.

Koska voikukka kuuluu mykerökukkaiskasveihin (Compositae), sen kukinnot ovat mykeröitä eli se, mitä arkikielessä sanotaan voikukan kukaksi, onkin usean kukan muodostama mykerökukinto. Kasvupaikkoina se näyttää pitävän erityisesti tietyistä lajistoltaan yksipuolisista ihmisen luomista ympäristöistä, minkä voi helposti huomata katsomalla nättien keltaisten voikukkien laajalti täplittämää pihanurmikkoa.

 

Voikukka
Voikukan kukintoja. (Otso: Nurmes, Valtimo, pihapiiri)

 

Voikukka
Voikukan nuppu. Kaprikset lopussa? Käytä näitä. (Otso: Nurmes, Valtimo, pihapiiri)

 

Voikukka
Voikukan lehdet ovat tunnettu villivihannes. Tasalaitaiset lehdet ovat vähemmän karvaita kuin sahalaitaiset. Salaattia kerätessä voi myös vältellä lehden ruotia. Etualalla näkyvä pieni, keltaisilla nupuilla oleva kasvi kuuluu myrkyllisiin leinikkikasveihin (Ranunculaceae), älä syö. (Otso: Nurmes, Valtimo, pihapiiri)

 

Voikukka
Voikukan varret ovat haarattomia ja onttoja, ja joskus niiden pinnassa näkyy ohutta pumpulimaista nöyhtää. Varren kudoksissa on kitkerän makuista maitiaisnestettä. (Otso: Nurmes, Valtimo, pihapiiri)

 

Voikukka
Siemenet lähtevät kohta tuulen mukaan. Voikukka leviää tehokkaasti. (Otso: Nurmes, Valtimo, pihapiiri)

 

Näköislajeja voikukalle ovat ainakin kesämaitiainen (Leontodon hispidus) ja yleisempi syysmaitiainen (Scorzoneroides autumnalis) sekä valvatit (Sonchus) ja keltanot (Pilosella ja Hieracium), jotka voikukan tapaisesti jakautuvat lukuisiin lajeihin ja ovat ensisilmäyksellä keskenäänkin kovin samannäköisiä. Muitakin melkoisen samannäköisiä sukuja ja lajeja mykerökukkaiskasveista löytyy. Voikukan haaraton, ontto, lehdetön, maitiaisnestettä sisältävä varsi on hyvä erottava tuntomerkki näköislajeihin verratessa. Myös lehdet ovat monessa tapauksessa erottava tuntomerkki, mutta kaiken tämän monimuotoisuuden edessä tyydymme kehottamaan, että tarvittaessa vilkaisette näköislajien tarkempia tuntomerkkejä Luontoportista.

 

Jokin mykerökukkaiskasvi
Mikä tämäkin on? Ehkä jokin valvatti. Tai jokin suomukeltto (Crepis). Ei ainakaan voikukka. Lajin- tai suvunmääritys voi olla hankalaa maamme hiukan erilaisille keltaisille mykerökukkaisille. (Otso: Kärsämäki, keskusta, tienvarsi)

 

Jokin mykerökukkaiskasvi
Ylemmän kuvan epäillyn valvatin tai kelton sepiviä lehtiä. (Otso: Kärsämäki, keskusta, tienvarsi)

 

Syysmaitiainen
Syysmaitiainen. Näkyypä kuvassa myös voikukan lehtiä. (Otso: Oulu, Linnanmaa, tienvarsi)

 

Syysmaitiainen
Syysmaitiainen. Kukkien kärjissä on viisi hammasta. Syysmaitiaisen kukinnossa laitimmaisten kukkien ulkopinnalla voi olla punertavaa väriä: kyseinen tuntomerkki on nähtävissä tässä yksilössä. Kehtosuomut voivat olla karvaisia tai karvattomia, tässä näkyy karvoja. (Otso: Oulu, Linnanmaa, tienvarsi)

 

Kahvinkorvikepostauksessa olemme maininneet voikukan, jonka juuresta tulee ihan toimivaa sumppia. Koko kasvi on hyödynnettävissä juuresta kukintoon. Kokeilujemme mukaan voikukan kukintoja voi laittaa menestyksekkäästi simaan tai vaikkapa kakkuun, johon ne tuovat paitsi makua myös pehmeää muhevuutta. Voikukan maitiaisnesteestä voi valmistaa kumia: keskiaasialaisesta lajista nimeltä kumivoikukka (Taraxacum kok-saghyz) saadaan erityisen laadukasta kumia.

Voikukka on diureettinen kasvi. Rohtokäyttöä on Rautavaaran (s. 205) mukaan paljon: maksavaivoista ja keltataudista moniin muihin vatsaontelon ja rauhasten tauteihin. Rautavaara kertoo, että tavallisesti rohdoksena käytetään myöhään syksyllä kerättyä, kuivattua juurta, mutta myös koko kasvia on käytetty rohdoksena joko kuivattuna tai tuoreena, ja "ehkä tehokkainta on tuoreesta voikukasta puristettu mehu".

 

Lähteet

 

  • Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
  • Rautavaara T.: Mihin kasvimme kelpaavat. 10. painos, WSOY, 1981.

2

Johdanto

Tutkimusasetelma tärkeimpine tutkimusvälineineen ja tutkimussuunnitelma on esitetty aiemmissa postauksissa.

Laboratoriopäiväkirja, jonka huolellista täyttämistä professori korosti ohjeistuksessaan, oli korvaamattoman arvokas apu tutkimukseen liittyvien yksityiskohtien ylöskirjaamisessa, ja valtaosa tästä tutkimusta kuvailevasta tekstistä pohjautuu laboratoriopäiväkirjan merkintöihin ja niiden tulkitsemiseen.

 

Mittaukset ja muut havainnot

Mahlaa kerättiin toistuvasti, ja sen yhteydessä mittausdataa päädyttiin keräämään systemaattisesti näistä suureista keräyssessiokohtaisesti: ulkolämpötila (Tulko) keräämisen alussa ja lopussa, mahlan lämpötila (Tmahla), mahlan saanto eli yhden keräyssession aikana kerätty kokonaistilavuus (Vsaanto), tiheysmittaukseen liittyvän mahlaosuuden tilavuus (V) ja tiheysmittaukseen liittyvän mahlaosuuden massa (M). Käytettiin mittalasia, jolla voi maksimissaan mitata 250 ml ja jonka omamassa on 200 g. Tiheysmittaus tehtiin maksimissaan yhdestä mittalasillisesta, joka punnittiin mekaanisella vaa’alla huomioiden samalla mittalasin omamassan osuus vaa’an näyttämästä massasta. Säätilasta (sanallinen kuvailu lämpötilamittauksen lisäksi) tehtiin melko systemaattisia havaintoja mittausten yhteydessä. Esimerkiksi 29.4.2020 kello 15.30 havaittiin raekuuro.

Datan keruu aloitettiin 18.4.2020 ja päätettiin 4.5.2020. Nautintotarkoituksiin mahlaa kerättiin kuitenkin vielä 17.5.2020 asti, jolloin hiirenkorvat olivat puhkeamaisillaan ja linnun jätöstä oli ilmestynyt keräysastian suulle, joista seikoista päättelimme olevan aika päättää mahlan keräys kyseiseltä vuodelta. Yllä mainittuja suureita lähtöarvoina käyttäen laskettiin erityisen kiinnostuksen kohteena ollutta mahlan tiheyttä ρ, joka hypoteesimme mukaan vaihtelee riippuen ainakin mahlan keräysajankohdasta ja mahlan lämpötilasta.

Merkittävä muutos kesken tutkimusjakson tapahtui, kun Pulkkilan mittauspisteeltä siirryttiin Oulun mittauspisteelle 20.4.2020, jolloin maantieteellisen sijainnin lisäksi luonnollisestikin mahlan keräämisessä käytettävä koivu vaihtui. Oulun mittauspisteellä oli tutkimusta varten valittu kaksi koivua: yksilöt A ja B. Oulun mittauspisteellä koivuyksilö A ei tuottanut ensin lainkaan mahlaa. Kun reikää syvennettiin professorin ehdottamalla tavalla 27.4.2020, mahlaa alkoi virrata.

Pulkkilan mittauspisteellä koivun rungon ympärysmitta 1 metrin korkeudelta oli 64,5 cm. Oulun mittauspisteen yksilöllä A vastaava mitta oli 81 cm ja yksilöllä B 81,5 cm. Paksussa koivussa mahla on syvemmällä rungon sisällä kuin ohuessa koivussa. Yksilön B reikää ei syvennetty eikä siitä kertaakaan vuotanut mahlaa.

Jonkin verran laskelmia on tehty laboratoriopäiväkirjaan. Järjestelmällinen tilavuuden laskenta kaikille yllä mainittujen suureiden datapisteille on kuitenkin tehty GoogleSheets-taulukkolaskentaohjelmassa, jotta lukuarvoista on helpompaa tehdä laskennallisia päätelmiä. Laskelmissa on jätetty huomiotta ne päivät, jolloin mahlaa ei saatu syystä tai toisesta. Lisäksi johtuen 18.4.2020 tehdyissä mittauksissa huomatuista menetelmällisistä epäselvyyksistä kyseinen päivä on jätetty laskelmissa huomiotta. Oulun mittauspisteellä 30.4.2020 alkaen käytettiin punnituksissa alustana tasaisempaa huoneen B pöytää aiempien päivien huoneen A hieman epätasaisen pöydän sijasta. 1.5.2020 on keräysastiaksi vaihdettu odotettavissa olleen pidemmän tyhjennystauon vuoksi ämpäri (10 l).

Mahlaa kerättiin yhteensä 11392 ml. Tämä yhteissaanto kerättiin 12 keräyssessiossa, jotka ulottuivat yhteensä 10 kalenterivuorokaudelle. Keräyssessioiden yhteenlaskettu kesto oli 177 tuntia 30 minuuttia. Tunnissa valui siis keskimäärin 64,2 ml mahlaa.

Mahlan keskitiheys oli 1,037 kg/l. Alin mitattu ρ oli 1,012 kg/l (mitattu 28-29.4.2020) ja korkein oli 1,064 kg/l (mitattu 1.5.2020).

Sattumalta keskimääräinen Tmahla oli täsmälleen 4 °C, joka on tunnetusti se lämpötila, jossa vesi on tiheimmillään. Alin mitattu Tmahla oli 2 °C ja korkein oli 8 °C. Tyypillisesti Tulko oli aamuisin suurempi kuin Tmahla ja iltaisin toisin päin: keräysastiassa olevan mahlan lämpötila seuraa viiveellä ympäristönsä lämpötilan nousua tai laskua. Keräysastiaa ympäröivän jäähdytysjärjestelmän tehokkuudella oli varmasti vaikutusta mitattuun lämpötilaan.

 

Graafi 1
Graafi 1. Tämä kuva kertoo, kuinka mahlan tiheys muuttui eri keräyskerroilla. (“Mahlan tiheyden muutokset keräysfaaseittain.”) Kuvassa on 11 keräysfaasia, eikä 12, koska muuten kuvassa olisi yli viikon suuruinen, harhaanjohtava ajallinen epäjatkuvuus päivien 19.4.2020 ja 27.4.2020 välillä. Punainen vaakasuora viiva on mittausten keskiarvo. Sen ylä- ja alapuolella näkyvät oranssit viivat ovat yhden keskihajonnan päässä keskiarvosta. Tulos: mahlan tiheys vaihteli ylös- ja alaspäin ajan kuluessa, ei ole nähtävissä selvää trendiä ainakaan tässä graafissa.

 

Graafi 2
Graafi 2. Ulkolämpötila Tulko (keräyksen lopussa mitattuna) keräysfaaseittain. Samat 11 faasia kuin graafissa 1, sama perustelu.

 

Graafi 3
Graafi 3. Riippuukohan mahlan tiheys keräyksen lopussa mitatusta ulkolämpötilasta? (“Suureiden Tulko ja ρ yhteys.”) Tässä ovat mukana kaikki 12 keräysfaasia, koska tämän graafin tarkoitus ei ole ajallisen jatkuvuuden visualisointi. Tulos: emme oikein näe graafissa selvää yhteyttä ulkolämpötilan ja mahlan tiheyden välillä.

 

Graafi 4
Graafi 4. Entä mahdollisesti riippuuko saanto keräyksen lopussa mitatusta ulkolämpötilasta? (“Suureiden Tulko ja Vsaanto yhteys.”) Tulos: näyttäisi olevan jonkinlainen nouseva trendi, eli mahlan saanto on tyypillisesti suurempi korkeammassa ulkolämpötilassa.

 

Aistinvaraisesti havainnoitiin mahlan väriä ja makua. Huomattiin korrelaatio: tyypillisesti mahla oli voimakkaamman makuista ja vähemmän vetistä silloin, kun mahlan tiheys oli suurimmillaan. Näyte maun sanallisesta kuvailusta aamupäivältä 19.4.2020: “Kuin hyvää vettä!” Näyte maun kuvailusta saman päivän iltapäivältä: “Makeampi kuin aamulla.” Maun kuvailua 1.5.2020: "Jalostunut, hedelmäinen."

Merkittävä huomio oli, että mitä alhaisempi oli Tulko, sitä vähemmän mahlaa tuli ja sitä “tuoreemman” ja “laadukkaamman” makuista se oli.

Selkärangattomia eläinkunnan edustajia ilmestyi keräysastioihin jonkin verran (ensimmäinen havainto ). Eräs näistä yksilöistä saattoi olla arviomme mukaan jokin pistiäinen (Hymenoptera) ja toinen oli selvästi suuremmalla varmuudella jokin sääski (Nematocera). Yksi jännittävän muotoinen epäilty hyönteinen paljastui koivunsiemeneksi.

 

Pohdintaa

Hypoteesimme näyttäisi ainakin osin pitävän paikkansa: koivunmahlan ominaisuudet kuten maku ja tiheys ovat riippuvaisia useista muuttuvista tekijöistä. Selvää syy-seuraus-suhdetta esimerkiksi ajankohdan (“missä vaiheessa kevättä”) ja tiheyden välille ei kuitenkaan syntynyt: tiheys ei selvästi kasvanut tai pienentynyt ajan edetessä vaan heittelehti edestakaisin.

Kun tutkitaan saantoon vaikuttavia tekijöitä, tässä tutkimuksessa käytetty Tulko ei pelkästään riitä, koska olisi hyödyllistä tutkia myös esimerkiksi koivuun osuvan auringonvalon määrän ja muiden sellaisten tekijöiden yhteisvaikutusta saantoon. Tällaisia tekijöitä ovat maaperän erot Oulun ja Pulkkilan välillä, samoin kohteiden väliset erot roudan sulamisessa ja korkeudessa merenpinnasta. Samoin takana olevan talven sääolosuhteet vaikuttanevat siihen, miten koivu käyttäytyy keväällä. Miten näitä voisi tutkia? Tarvittaisiin usean koivun tutkimusaineisto kultakin paikalta, jotta kaikki data ei perustu yhteen koivuyksilöön. Vaikuttavia suureita pitäisi havainnoida joko itse mittalaittein tai, esimerkiksi talven sääolosuhteiden osalta, perustuen ulkopuolisen tahon mittausdataan. Toinen esimerkki ulkopuolisen tahon tarjoamista mittauksia on maaperäkartoitus alueilla.

Saanto ja tiheys eivät tietenkään ole ainoita kiinnostavia suureita. Jatkotutkimuksilla olisi mahdollista selvittää maaperän ominaisuuksien vaikutusta mahlan virtauksen alkamisajankohtaan. Seuraavissa tutkimuksissa olisi tärkeää mitata tilavuus (ja siten tiheys) vakiolämpötilassa, mikä voidaan saavuttaa antamalla mahlanäytteen lämmetä 20 celsiusasteeseen. Koska mahlan koostumuksen muuttuessa on muutenkin hankalaa ennustaa tiheyttä ja ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät, on tärkeää vakioida edes lämpötila. Tämä myös tekee eri mittauskertojen tiheysarvoista enemmän vertailukelpoisia keskenään.

 

 

 

Tässä postauksessa annamme tutkimussuunnitelman väitöskirjatyöstämme rohtologian alalla. Pohjana on käytetty Itä-Suomen yliopiston tarjoamaa tutkimussuunnitelman mallia. Kun suunnitelma on valmis ja julkistettu näin, niin itse tutkimustyön osalta “solekko tehä vaa!”

 

Tutkimuksen nimi sekä tutkimustyön tekijän nimi ja osoitetiedot

Koivunmahlan kerääminen ja keskeiset ominaisuudet Pohjois-Pohjanmaalla keväällä 2020

rohtologian jatko-opiskelija Otso

ohjaaja, rohtologian professori Hanna

Osoite: Rohtokasvio.fi

 

Tutkimuksen tausta

Taustalla on tieto siitä, että mahlaa on käytetty perinteisesti juomana sellaisenaan ja juomien ainesosana.

Turun yliopiston biokemian laitoksella on todennut Puoskari V. vuonna 2016 pro gradu -tutkielmassaan: "Koivunmahlalla ja siitä valmistettavalla koivusiirapilla on kuitenkin runsaasti potentiaalista käyttöä elintarvikkeena."

Koivunmahlan ominaisuudet kuten tiheys sekä mahlan keräämiseen ja ominaisuuksiin vaikuttavat tekijät kuten ulkolämpötila vaativat tutkimusta, sillä tällaisesta tiedosta on puutetta.

Tutkimuksen merkittävyys kansallisesti ja kansainvälisesti: vaikka tutkimus tehdään rajatulla alueella Suomen Pohjois-Pohjanmaalla, ovat monet tulokset todennäköisesti sovellettavissa muilla alueilla kasvavien koivujen mahlankeräykseen.

 

Tutkimuksen tavoitteet

Esitetään tutkimuksen hypoteesit: Koivunmahlan ominaisuudet kuten maku, tiheys ja väri ovat luultavasti riippuvaisia keräämisen ajankohdasta, lämpötilasta ja muista muuttuvista tekijöistä. Myös saanto on luultavasti riippuvainen varsinkin kevään meneillään olevasta vaiheesta, roudan syvyydestä ja mahdollisesti latvuksien lämpötilasta. Myös maaperän ominaisuuksilla, kuten harjutyypillä saattaa olla vaikutuksensa mahlan virtauksen alkamisajankohtaan.

Hypoteesit pyritään vahvistamaan tai kumoamaan tutkimuksessa, ja samalla tavoitteena on kirjata järjestelmällisesti ylös havaintoja, joiden perusteella ihmisen sisäiseen käyttöön soveltuvaa mahlaa voidaan kerätä tulevaisuudessa. Havainnot saattavat myös auttaa kerätyn mahlan jatkojalostamisessa.

 

Aineisto ja menetelmät

Käytettäviin tutkimusmenetelmiin kuuluu mahlan lämpötilan, ympäristön lämpötilan, mahlan massan ja tilavuuden mittaus, toimenpiteiden ajankohtien seuranta, sekä näiden suureiden välisten mahdollisten yhteyksien analysoiminen. Myös aistinvaraista värin ja maun arviointia voidaan käyttää. Aineistona on syntyvä havaintodata, josta tehdään päätelmiä. Valittujen tutkimusmenetelmien perusteluna on se, että niiden avulla on todennäköisesti mahdollista luoda tietokokonaisuuksia, jotka ovat hyödyllisiä koivunmahlan keräämisessä ja käyttämisessä.

Aineistoa kerätään laboratoriopäiväkirjaan, jonka sivut ovat numeroituja ja jossa on käytössä kirjausten aikaleimamerkkaus. Joka toinen sivu laboratoriopäiväkirjassa on varattu laskelmille, joissa käytetään mittausdatasta poimittuja numeerisia arvoja. Työvaiheista ja välineistä tallennetaan myös tarvittava määrä valokuvamateriaalia.

Työsuunnitelma, ml. suunnitelma tehtävistä osatöistä:

  • Kerätään mahlaa koivuista vakioidulla keräysvälineistöllä, johon sisältyy erillisiä päivä- ja yökeräysastioita, määräkokoinen letku ja reiän tekemiseen käytettävä pora ja poranterä.
  • Mitataan saanto(tilavuus) ja ympäristön lämpötila tietyillä hetkillä standardimittalasilla.
  • Mitataan mahlasta saatavilla olevan välineistön mahdollistamia arvoja, esimerkiksi lämpötila, pH, massa, sokeripitoisuus. HPLC (high performance liquid chromatography) -laitteistoa käytetään mahdollisuuksien mukaan.
  • Havainnoidaan aistinvaraisesti kahdella orgaanisella biokemiallisella biosensorilla mahlan ominaisuuksia.
  • Lasketaan mahlasta mitattujen arvojen mahdollistamia arvoja, esimerkiksi tiheys (massa jaettuna tilavuudella) tietyssä havaintolämpötilassa.
  • Tutkitaan suureiden välisiä yhteyksiä kuten ympäristön lämpötilan tai kevään etenemisen vaikutusta mahlan saantoon tai ominaisuuksiin kuten tiheyteen.
  • Käynnistetään villimikrobien avulla koivunmahlapohjaisen siman käymisprosessi ja seurataan prosessin etenemistä ja tuloksia. Näin syntyneen siman ominaisuuksia voidaan arvioida aistinvaraisesti. Siman käymisen käynnistäminen ja toimenpiteet kuten siirtäminen aloituslämpötilaa alhaisempaan lämpötilaan kuvaillaan riittävällä tarkkuudella.

 

Aikataulu- ja rahoitussuunnitelma

Mahlankeräyksen osalta tutkimus suoritetaan keväällä 2020 koivujen mahlan alkaessa juosta ja päätetään koivunsilmujen ollessa puhkeamassa. Tutkimukseen sisältyviä laskelmia ja pohdintaa voidaan kirjata sen jälkeenkin, ja samoin mahlasta mahdollisesti tehtäviä jatkojalosteita voidaan tutkia vielä kesän 2020 aikana. Referenssimakutestausta tulemme tekemään mm. Pohjois-Karjalan suunnalla eristä, joiden valmistusolosuhteet ovat olleet erilaisia.

Tutkimus tehdään omarahoitteisesti. Kulujen arvioidaan olevan pienet, ja käytännössä kaikki tutkimuksessa tarvittavat välineet on jo hankittu ennen tutkimuksen aloittamista.

 

Tutkimukseen liittyvät eettiset näkökohdat

On tärkeää seurata tutkimuksessa käytettävien koivujen hyvinvointia ja olla aiheuttamatta niille kohtuutonta rasitusta porauksella ja mahlan keräyksellä. Puun hoitoon on olemassa kaupallisia tuotteita ainakin nimillä oksavaha ja haavasuoja. Totesimme, että on parempi käyttää samaa koivua jatkotutkimuksessa, joissa pakuria istutetaan koivuun. Näinpä voimme hyödyntää rei’itettyjä koivuja jatkotutkimuksissa. Koivun poraus (8mm terällä) on verrattavissa koe-eläimille suoritettavaan neulanpistoon, joten eettisten toimikuntien lausuntoja tai lakisääteisiä lupia ei tarvita.

 

Julkaisusuunnitelma

Tutkimustulokset julkaistaan digitaalisessa muodossa rohtologiaa käsittelevällä verkkoalustalla Rohtokasvio.fi.

 

Tutkimustulosten hyödyntäminen

Tutkimustulosten hyödyntämismahdollisuudet ja tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys hahmottuvat lisääntyvän omavaraisuustoiminnan kautta, kun lähiluonnosta peräisin olevaa koivunmahlaa voidaan paremmin kerätä ja käyttää koko ihmiskunnan hyväksi.

 

Kirjallisuusviitteet

Kirjallisuusviitteitä koivuista löytyy jo verkkoalustalla julkaistusta tekstistä.

Suoraan tässä tutkimussuunnitelmassa mainitut viitteet:

  • Puoskari V.: Koivu elintarvikkeena ja koivunsilmu-uutteen analysointi. Pro gradu ‐tutkielma, Turun yliopisto, biokemian laitos, elintarvikekemian tutkinto‐ohjelma (FM), 2016.