Siirry sisältöön

Mario-peleistäkin tuttu kukka, jonka koskettaminen antaa kyvyn ampua pomppivia tulipalloja… ei, hetkonen, tämä on jotain muuta sittenkin. Ukontulikukka (Verbascum thapsus) on näyttävä ja parillakin tavalla tulinen kasvi, jonka levinneisyys painottuu vahvasti Etelä-Suomeen. Arkeologisesta näkökulmasta se on rautakautisten muinaisjäännösalueiden täydentäjälaji (Silkkilä ja Koskinen s. 35).

Ruotsinkielinen nimi vanligt kungsljus viittaa tervatun ukontulikukan soihtukäyttöön. Keskiaikainen uskomus kertoo, että kasvi suojasi pahoilta hengiltä ja soihtuja poltettiin varsinkin hautajaisissa. Kuivattua kukkavartta voi käyttää tuliporana käsin porauksessa. Kuollut varsi voi jäädä sojottamaan maasta pitkäaikaisena talventörröttäjänä.

Aaltonen ja Corander (1997) tietää kertoa, että ukontulikukan kukkaa lukuun ottamatta kasvi on lievästi myrkyllinen. Siitä huolimatta sitä on käytetty esimerkiksi tupakan korvikkeena. Rohdoksena on käytetty kuivattua kukkaa ja tuoretta versoa unettomuuteen, astmaan, yskään, reumaan sekä suun, nielun ja erinäisten limakalvojen tulehduksiin. Kukkien öljyuutosta “kuningasöljyä” käytetään korvasairauksiin. Kuivattu kukka on myös hyvän tuoksuinen.

Hämeen Sanomien uutinen erityisen pitkästä ukontulikukasta mainitsee, että perimätiedon mukaan siemeniä on käytetty kalojen huumaamiseen. Emme kannusta kokeiluihin tässä asiassa.

 

Ukontulikukka
Ensimmäisen vuoden kasvumuodossaan ukontulikukka on käytännössä pelkkä villakarvainen lehtiruusuke maan tasalla. Ukontulikukan tyypillinen kasvupaikka on kuivahko. (Hanna: Keuruu, vanhan maatilan pihapiiri)

 

Ukontulikukka
Toisena kasvuvuonnaan ukontulikukan varsi nousee 30-150 cm korkeaksi. Kukinto on tähkämäinen ja yleensä haaraton. Keltainen teriö on 12-25 mm leveä. Yksittäinen kukka on auki vain päiviä, mutta kukat aukeavat eri aikoihin, joten koko “tähkän” “läpikukkiminen” saattaa kestää jopa kuukausia. (Hanna: Keuruu, vanhan maatilan pihapiiri)

 

Ukontulikukka
Ukontulikukan lehti on huopamaisen pehmeä ja molemmin puolin tiheäkarvainen. Jotkut sanovan sen käyvän vessapaperiksikin, mutta tätä emme ole kokeilleet. Lehtilapa on ehytlaitainen tai matalasti hammaslaitainen. Lehtilavan pitkulaisessa muodossa on mukana soikeutta tai puikeutta. (Hanna: Keuruu, vanhan maatilan pihapiiri)

 

Näköislajina mainitsemme tummatulikukan (Verbascum nigrum), joka niin ikään on rautakautisten muinaisjäännösalueiden täydentäjälaji (Silkkilä ja Koskinen s. 35). Tummatulikukan sinipunakarvaiset heteet ovat erottava tuntomerkki. Tummatulikukka voi risteytyä ukontulikukan kanssa.

 

Lähteet

  • Aaltonen T. ja Corander N.: Luonnonvaraiset hyöty- ja myrkkykasvit. Jyväskylä, 1997.
  • Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
  • Silkkilä O. ja Koskinen A.: Lounais-Suomen kulttuurikasvistoa: eräiden kartanoiden, kirkkojen, pappiloiden ja virkatalojen kasvistosta (Kulturfloran i sydvästra Finland: om floran vid några gamla herrgårdar, kyrkor, prästgårdar och boställen). Turun maakuntamuseo, 1990.