Siirry sisältöön

Syötävät kukat

Kaikki ovat marjoja ja hedelmiä syöneet, mutta miltäs kukat maistuvat? Hedelmät ilmestyvät kukkien tilalle, kun tarpeeksi odottaa, mutta ehkä sinulla ei ole aikaa odottaa juuri silloin, kun kasvi tulee vastaan, tai kenties haluat kokeilla kukkaisampaa makuelämystä.

 

Kannusruoho

 

Monen talon seinustalla kasvaa kannusruoho eli keltakannusruoho (Linaria vulgaris). Onpa sitä joku kutsunut myös nimellä kukonkannusruoho. Kukan pitkässä ja kapeassa kannuksessa on mesiaarre, johon vain jotkin hyönteislajit pääsevät käsiksi. Kukan voi syödä kokonaan tai sitten voi erikseen imaista karkkina kannuksen, jolloin pikkiriikkinen määrä makeaa mettä maistuu selvemmin kuin koko kukan popsinnassa.

 

Kannusruoho
Kannusruoho osaa kyllä hämätä. Näyttää ihan naamakukkaiselta tai ehkä huulikukkaiselta, eikö vain? Naamakukkaisiin se olikin aiemmin luokiteltu, mutta nykyään kannusruoho luokitellaan ratamokasveihin (Plantaginaceae). (Otso: Oulu, Kaijonharju, tienvarsi)

 

Orvokit

 

Keto-orvokki (Viola tricolor) ja pelto-orvokki (Viola arvensis) ovat yleisiä. Kummassakin on viisi terälehteä, mutta pelto-orvokin kukka on yleensä pienempi ja pelto-orvokilla verholehdet (ne vihreät siinä terälehtien ympärillä) ovat vähintään yhtä pitkiä kuin terälehdet. Keto-orvokilla verholehdet jäävät lyhemmiksi kuin terälehdet.

Keto-orvokin latinankielinen nimi viittaa kolmivärisyyteen: sen kukassa näkyvät usein selvästi erottuvina violetti, keltainen ja valkoinen, mutta joskus mukana on vain osa näistä väreistä. Pelto-orvokin kukissa puolestaan on valkoista-kermanvalkoista ja keltaista (joskus oranssiin vivahtavaa), ja pelto-orvokin kukat ovat keskimäärin selvästi pienempiä kuin keto-orvokilla.

Stereotyyppinen kasvupaikka keto-orvokille on kallion päällä. Se on kuivien paikkojen kasvi. Kukan makua on kuvailtu vaikka millä adjektiiveilla: kitkerä, mausteinen, vaniljainen, kirpeähkö, hieno, miedohko… Pelto-orvokkia löytyy monenlaisilta pihamailta ja pellonreunoilta, ja maultaan se on harvemmin kehuttu mutta ihan kelpo välipala ohimennen.

 

Tarhaorvokki
Miltei keto-orvokki. Kuvassa on oikeasti tarhaorvokki (Viola × wittrockiana), joka on viljelty risteytys keto-orvokista ja muista orvokkilajeista. Tarhaorvokin kukkia voi syödä, ja varsin koristeellisena tämä kukka sopii näyttävyyden lisääjäksi moniin pöydän antimiin kuten leivoksiin. Kukka on tyypillisesti vielä isompi kuin keto-orvokilla. Väri vaihtelee laajalla skaalalla. (Otso: Oulu, Kaijonharju, piha)

 

Apilat

 

Mietoa teetä saa valkoapilan (Trifolium repens) kukista. Ne voi käyttää teeksi tuoreina tai kuivattuina. Kukat voi popsia myös sellaisenaan: maku ja suutuntuma ovat varsin miellyttävät. Myös puna-apilan (Trifolium pratense) ja alsikeapilan (Trifolium hybridum) kukkia voi syödä. Niiden suutuntuma on hieman puisempi ja vahvemman makuinen kuin valkoapilan.

 

Alsikeapila
Alsikeapila. Sen erottaa puna-apilasta mm. kuviottomien lehtiensä avulla ja valkoapilasta mm. hieman haarovan kasvutapansa avulla (valkoapilan varsi on maanmyötäinen ja siitä nousevat pystyt osat eivät haaro). Tosin kuviottomuus ei ole mikään varma tuntomerkki, koska puna-apilankaan lehdissä ei aina ole vaaleaa kuviota. Kuvassa kuviottomien lehtien taustalla näyttäisi olevan myös pieniä vaalealla kuvioituja lehtiä, hmm... Puna-apilassa kukinnon tyvellä on melko näkyvät tukilehdet ryhmittyneinä tavalla, jota oppaissa kuvataan usein sanalla "suojusmaisesti". Alsikeapilan tukilehdet sen sijaan ovat kukintoperiä lyhemmät, siis niin lyhyet, että niitä yleensä ei helposti huomaakaan. Alsikeapilan kukissa näkyy valkoista, punaista ja erilaisia välimuotoja, joita voisi kuvailla vaikkapa vaaleanpunaisen kirjaviksi. (Otso: Tampere, Kaleva, tienvarsi)

 

Puna-apila
Puna-apila. Puna-apilan väri on nimen mukaisesti yleensä punainen, mutta lähes tai täysin valkoistakin muunnosta löytyy joskus. Kukinto on suurempi kuin alsikeapilalla: puna-apilan kukinto on yleensä yli 12 mm pitkä, alsikeapilan yleensä enintään 12 mm pitkä. (Otso: Siikalatva, Pulkkila, tienvarsi)

 

Puna-apilaa muistuttaa melkoisesti metsäapila (Trifolium medium). Metsäapilan lehdet ovat yleensä kuviottomia ja muodoltaan ne ovat puna-apilaan verrattuina kapeampia ja pitkänomaisempia: lehtien muodostama kokonaisuus on siro ja symmetrisellä tavalla jotenkin arvokkaan näköinen. Metsäapila pitää valoisista, metsäisistä kasvupaikoista. Kukat ovat kauniin punaiset, mutta niiden mausta ei itselläni ole kokemuksia.

 

Metsätähti

 

Metsätähti (Trientalis europaea) on käytännössä mauton mutta symmetrisen nätti ja myrkytön, joten sitähän voi käyttää vaikka maultaan neutraalina koristeena jälkiruoka-annoksissa.

 

Marjojen kukat

 

Mesimarjan (Rubus arcticus) kukassa on hienostunut ja mieto maku. Lakka eli hilla (Rubus chamaemorus) ja mustikka eli kangasmustikka (Vaccinium myrtillus) ovat muita esimerkkejä tunnettujen marjojen syötävistä kukista.

Itse kyllä annan mieluiten näiden lajien kukkien kypsyä marjoiksi asti. Erikoisuutena näitä voin silloin tällöin napata kukkamuodossakin, kun niitä vastaan tulee sopivana aikana vuodesta. Mustikankukista saa kuulemma OK-tason teetä, en ole itse kokeillut.

Ruusukasvien heimossa (Rosaceae) on monta marjakasvia: edellä mainittujen mesimarjan ja hillan lisäksi esimerkiksi metsäruusu (Rosa cinnamomea), jonka marjojakin voi poimia C-vitamiinia saadakseen. Ruusun terälehtiä voi esimerkiksi sokeroida tai hillota, ja ne maistuvat yllättäen ruusulle. Kukkakaupan ruusujen kukat kannattaa jättää syömättä, koska niissä on todennäköisesti lisättyjä myrkkyjä.

 

Mustikan kukka
Mustikan kukka. (Instagram-käyttäjä photographer.fromfinland: Oulu. Tämän kuvan käyttö tämän blogin ulkopuolella vaatii erillisen luvan kuvaajalta.)

 

Lakan kukka
Lakan eli hillan kukka. Hillalla on joidenkin tunnistusoppaiden mukaan viisi tai jopa kuusi terälehteä, mutta tällaisia neljän terälehden esimerkkejäkin löytyy. (Instagram-käyttäjä photographer.fromfinland: Oulu. Tämän kuvan käyttö tämän blogin ulkopuolella vaatii erillisen luvan kuvaajalta.)

 

Käenkaali (ketunleipä)

 

Käenkaalin eli ketunleivän (Oxalis acetosella) kukka on miedompi kuin lehdet, jotka ovat tunnettuja metsän kirpeänä pikkunaposteltavana. Valkoista ja violettia yhdistelevä kukka on myös sangen sievä, joten sitä voi käyttää ruokien somisteena. Nimestään huolimatta käenkaali ei kuulu ristikukkaisten heimoon (johon kaali kuuluu). Käenkaali kuuluu käenkaalikasvien heimoon (Oxalidaceae).

 

Käenkaali eli ketunleipä
Käenkaali (ketunleipä) tällä kertaa ilman kukkia. Äkkisilmäyksellä voisi ensin luulla apilaksi, mutta lehdyköiden muoto on kolmikulmaisempi ja kasvupaikat metsäisempiä. Usein apilan lehdissä on myös vaaleaa kuviointia, joka puuttuu käenkaalilta. Kuvassa näkyy käenkaalin lisäksi myös oravanmarjan (Maianthemum bifolium) lehtiä. Tämä lajiyhdistelmä on antanut jopa nimen tietylle metsätyypille: käenkaali-oravanmarjatyypin lehto. (Otso: Evijärvi, metsä)

 

Kissankello

 

Kissankello (Campanula rotundifolia) on kovin nätti ja syötävä. Syöminen on huoletonta, sillä myös näköislajit kuten harakankello (Campanula patula) ovat myrkyttömiä.

 

Kissankello
Kissankellon lehdet eivät ensin näytä pyöreiltä, vaikka "rotundifolia" tarkoittaa pyöreälehtistä. Todennäköisesti ensin huomio nimittäin kiinnittyy varsilehtiin eikä lähellä maan pintaa oleviin tyvilehtiin. Tyvilehdet ovat kissankellolla pyöreähköjä, usein munuaismaisia. (Instagram-käyttäjä photographer.fromfinland: Oulu. Tämän kuvan käyttö tämän blogin ulkopuolella vaatii erillisen luvan kuvaajalta.)

 

Voikukka

 

Voikukka (Taraxacum spp., lukuisia lähes toistensa näköisiä lajeja) ei kuulu Otson suosikkehin syöntikukkana, vaikka saman kasvin lehdet maistuvatkin salaatissa. Hannaa taas miellyttää sen mieto maku, kun karvasta makua antavat vihreät suojuslehdet nyppii pois. Jos omaan makuusi voikukan kukinnot sopivat, niin tässäpä on runsas ja helposti löydettävä keltainen raaka-aine vaikka mihin. Nuppuja voi käyttää eräänlaisina kotimaisina kapriksina. Kukinnoista tehtävä voikukkaviini on hienostuneen makuista. Viinin teossa ei tarvitse erikseen lisätä hiivaa, vaan se löytyy luonnostaan kukkien pinnalta.

 

Syreeni

 

Pihasyreeni eli syreeni (Syringa vulgaris) sopii hienoine aromeineen monenlaisten tarjoilujen kukkamaustamiseen. Myös juomiin se käy: voit tehdä vaikka viileää syreeninkukkavettä tai kuumaa syreeninkukkateetä.

 

Lähteet

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *