Nyt alkaa arkeologisten rohtojen sarjamme. Sarjassa esitellään kasveja, joiden löytäminen luonnosta saattaa tarkoittaa, että kyseisellä paikalla on ollut ihmisten asutusta esimerkiksi keskiajalla tai rautakaudella. Nämä kasvit ovat kiintoisia tunnistettavia muun muassa siksi, että ne saattavat merkata paikan, jossa tehdä arkeologisia löytöjä, ja siksi, että niiden luona voi eläytyä menneisyyden ihmisten elämään. Sarjan postauksissa voi esiintyä lajipareina tunnistusta varten myös muita kuin arkeologisia rohtokasveja. No niin, sarjan ensimmäiset kasvit:

Nyt taidetaan olla rohtojen “älä kokeile tätä kotona” -kategoriassa. Hullukaali eli kylähullukaali (Hyoscyamus niger) ja hulluruoho eli okahulluruoho (Datura stramonium) kuuluvat koisokasvien heimoon (Solanaceae), jossa on muitakin sangen vahvoja kemikaaleja sisältäviä kasveja. Sekä hullukaali että hulluruoho voivat aiheuttaa vaarallisia myrkytystiloja.

Hullukaali on esihistorialliseen aikaan ja keskiaikaan liittyvä lääkekasvi (Silkkilä ja Koskinen s. 32-33), ja siten sen kasvupaikat usein ovat muinaisen asutuksen lähellä. Hulluruohon mainitsemme lajiparina: se ei Suomessa voisikaan olla kovin muinaisten aikojen tulokas, sillä se on todennäköisesti peräisin Keski-Amerikasta, ja sieltähän esimerkiksi keskiajalla ei vielä kauheasti liikennöity Eurooppaan asti.

Lajihavaintokarttojen perusteella näyttää, että Suomessa hulluruoho kasvaa harvemmissa paikoissa kuin hullukaali. Hullukaalin kasvualueet vaikuttavat kartalla kieltämättä sellaisilta, joissa on ollut asutuskeskittymiä keskiajalla(kin). Sen siemenet saattavat säilyä itämiskykyisinä jopa tuhat vuotta, joten kasvi voi nousta vaikkapa maan mylläämisen seurauksena paikkaan, jossa kukaan nykyään elossa oleva ihminen ei ole sitä nähnyt.

Jos haluat lukea fiktiivistä kuvailua daturan (hulluruohon) aiheuttamasta syvenevästä delirium-tilasta, voit etsiä käsiisi Finlandia-voittaja Leena Krohnin vuoden 2001 teoksen “Datura tai harha jonka jokainen näkee”.

 

 

 

 

Hullukaali on ollut historian aikana arvostettu rohtokasvi. Nykyäänkin sen sisältämillä yhdisteillä on lääkinnällistä käyttöä: kuten Luontoportissa mainitaan, eräitä hullukaalin aineita ovat skopolamiini ja atropiini, joista skopolamiini on käytössä mm. pahoinvoinnin torjunnassa ja atropiini mm. silmiin liittyvissä toimenpiteissä. Intin käyneet saattavat muistaa atropiinin merkityksen suojelukoulutuksen yhteydestä: hermokaasumyrkytyksen tapahtuessa atropiinipiikki voi pelastaa hengen.

Hulluruoho on voimakas rohto sekin, ja itse asiassa siitä löytyy paria samaa kemikaalia kuin hullukaalistakin: atropiinia ja skopolamiinia. Lisäksi hulluruohossa on hyoskyamiinia, jolla hoidetaan ainakin erilaisia kipuja, spasmeja eli lihaskouristuksia, ärtyneen suolen oireyhtymää, sekä Parkinsonin tautia. Hulluruohoa on käytetty astman hoitoon, mikä selittynee sen sileää lihasta relaksoivan hyoskyamiinin vuoksi. Myös epilepsiaan ja maniaan kasvin mehua on käytetty englanninkielisen Wikipedian mukaan.

Wikipedia tietää kertoa hulluruohon lehtiä poltettaneen lääkinnällisessä käytössä ja myös anestesiassa. On mahtaneet haittavaikutukset olla kovaa luokkaa silloin...

 

Lähteet

• Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
• Silkkilä O. ja Koskinen A.: Lounais-Suomen kulttuurikasvistoa: eräiden kartanoiden, kirkkojen, pappiloiden ja virkatalojen kasvistosta (Kulturfloran i sydvästra Finland: om floran vid några gamla herrgårdar, kyrkor, prästgårdar och boställen). Turun maakuntamuseo, 1990.