Tarkimmat lukijamme ovat jo kenties huomanneet, että erästä villiyrttiä on toistettu jo kolmessa aiemmassa postauksessa. Sen voi sekoittaa ulkonäöltään sarjakukkaisiin, joihin se ei kuulu. Sillä voi maustaa oluensa. Sillä on täydennetty lääkevarastoja sota-aikana. Mikä se on?

Sehän on siankärsämö (Achillea millefolium). Latinankielinen nimi viittaa tuhanteen lehteen, ja kyllähän siankärsämön lehdykässä on sangen monta pientä lehteä. Nimessä on myös viittaus Kreikan mytologian Akilleukseen, jonka sotajoukot käyttivät siankärsämöä haavojen parantamiseen. Lehti on 2-3x parilehdykkäinen. Siankärsämö on todella laajalle levinnyt pohjoisella pallonpuoliskolla ja Suomessakin sitä tavataan koko maassa. Siankärsämö on helppo tunnistaa paitsi tuoksustaan, myös niistä sangen liuskoittuneista lehdistään ja mykeröllisistä valkoisista kukistaan. Siankärsämö kuuluu asterikasvien heimoon (Asteraceae), jotka tunnetaan myös nimellä mykerökukkaiskasvit (Compositae).

Mykerö on kukinto, jossa perättömät kukat ovat tiheästi sijoittuneita, usein selvästi kiinni toisissaan, ja mykeröllisillä lajeilla kukinto tyypillisesti on kehtosuomuiksi nimitettävien lehtien suojaama. Asterikasveja ovat myös esimerkiksi voikukat (Taraxacum) ja leskenlehti (Tussilago farfara).

 

 

 

 

Yleisenä kasvava ojakärsämö (Achillea ptarmica) näyttää varsinkin kukkiensa puolesta siankärsämöltä, mutta tämä lajipari ei käytännössä sekoitu tunnistuksissa, sillä ojakärsämön mykeröt ovat paljon isompia eikä niitä ole tyypillisessä kasviyksilössä kovin monta. Lehtikin on erilainen, ei “tuhatlehtinen”. Ojakärsämön juurista ja mykeröistä voi valmistaa aivastuspulveria. Ojakärsämöstä on jalostettu koristekasvi nimeltä koreakärsämö, jota on harhaanjohtavasti joskus nimitetty myös tuhatkaunoksi, mutta yleisemmin on tuhatkaunoksi kutsuttu koristekasvilajia, jonka nykyinen nimi on kaunokainen (Bellis perennis).

 

 

 

Monet sarjakukkaiset (Apiaceae) näyttävät harjaantumattomalle silmälle siankärsämöltä. Pahin tietämämme siankärsämöön sekoittuja sarjakukkaisten heimossa on kyllä kumina (Carum carvi), koska se saattaa näyttää kukintonsa ja lehtiensä osalta siankärsämöltä melkoisesti, kunnes katsot läheltä. Siankärsämö on niin yleinen, että sinulla ei varmasti ole ongelmaa "löydän liikaa kuminaa, kun haluaisin siankärsämöä", mutta toisin päin ongelma voi toteutua: "löydän vain siankärsämöä mutta en lainkaan kuminaa" (kun niityllä oikeasti kasvaakin myös kuminaa)...

Siankärsämö tuoksuu voimakkaasti niin lehdistään, varrestaan kuin kukistaan. Siankärsämöä käytetään jossain sääskimyrkkynä hierottuna ihoon, jolloin karkoittaa myös ihmiset…? Hajua voisi kuvailla sanalla pistävä… tai, kuten Wikipedia toteaa, ryytimäinen. Eräs keksimämme vertauskuva hajulle on hien ja ruohon yhdistelmä. Tuoksuva kasvi houkuttaa monia kärpäslajeja ja muita lentäviä hyönteisiä. Erään wanhan lähteen mukaan siankärsämö on "aroominen".

 

 

Lehteä voi käyttää ruisleivän päällä tuomaan hienostunutta makua. Kannattaa kokeilla. Mitä kuivempi kasvupaikka, sitä voimakkaampi maku (Rautavaara T., s. 168-169).

Peruskoulussa luokkaretkirahastoa varten Otso valmisti yrttiteepakkauksia. Teitä oli kahta lajia: toinen oli tehty kuivatuista vadelman (Rubus idaeus) lehdistä ja toinen kuivatuista siankärsämön lehdistä. Hinta taisi olla 20 markkaa per paketti. Laatu maksaa. Etiketit oli printattu hienolle keltaiselle paksulle paperille, ja niissä oli kirjallisuudesta poimittuja tietoja kyseisten kasvien parantavista ominaisuuksista. Siankärsämön luvattiin auttavan mm. “naistentauteihin”... Kyllä ne taisivat kaikki mennä kaupaksi, ainakaan ei ole muistikuvaa, että pusseja olisi pitänyt lopulta itse kotona käytellä. (Omapoimintaista yrttiteetä tuli toki juotua itsekin, mutta myyntipakkaukset olivat erikseen.)

Siankärsämön rohtokäytön voisi tiivistää: käytetään lähes joka vaivaan. Olisi helpompaa luetella, mihin se ei kävisi. Englanninkielinen siankärsämön perusnimi on yarrow, mutta eräs lempinimistä on allheal, kaikenparantaja, joten yleisrohdon maine on kansainvälinen...

Jo muinaiset roomalaiset... Keisari Neron sotajoukoilla oli siankärsämöä mukana verenvuodon tyrehdyttäjänä taisteluvammojen hoidossa ja ranskalaisilla timpureilla siankärsämöä oli salkussa aina mukana haavereiden varalta. Nämä historiatiedot kertoi Metsäradio 3.7.2019.

Vuoden 1950 Suomen farmakopean rohdokset (s. 27-28) ohjeistaa: "Rohdoksena käytetään irrallisia tai huiskilossa olevia kehtomykeröitä niiden täysin auettua." Toisen kirjan vihje on, että ei pidä käyttää mykeröitä, joissa on yksikin harmaa kukka.

Suomen farmakopean rohdokset tiivistää rohtokäytön näin: "Käytetään vatsanvaivoihin ja vahvistavana lääkkeenä." Puolestaan Hovi S. kertoo siankärsämön kelpaavan

...seuraavien vaivojen tukihoitoon: kiihottamaan ruokahalua, parantamaan haavoja, akneen, verenvuotoa ehkäisemään, surumielisyyteen, katarriin, reumatismiin, kihtiin, kuumeeseen, ehkäisemään sisäisiä verenvuotoja, verenpainetta tasaamaan, ilmavaivoihin, kouristuksia laukaisemaan, tappamaan bakteereita, laskimon verisuonivaivoihin, suonikohjuihin ja peräpukamiin, niskajännityksiin, tupakkayskään, puhdistamaan verta, vatsavaivoihin, lisäämään maksan sapentuotantoa, migreeniin, virtsatievaivoihin, (...) ruokahaluttomuuteen, liikahappoisuuteen, ummetukseen, alentamaan verenpainetta ja verensokeria, laukaisemaan sileiden lihasten kouristuksia, vaihdevuosivaivoihin, laskemaan kuumetta, lisäämään virtsan ja hien eritystä, virtsatievaivoihin, eturauhasvaivoihin, (...) hiertymiin sekä kylmiin käsiin ja jalkoihin...

Ja tässä oli vasta puolet siankärsämön lääkkeenomaisen käytön kappaleesta kyseisessä kirjassa. Kappaleen loppuosasta poimittakoon vielä siankärsämön käyttömahdollisuus tupakan korvikkeena. Reseptissä murskatut kuivatut lehdet kääritään sätkäksi.

 

 

Lähteet

 

• Hovi S.: Luonnonyrtit. Bookwell Oy 2017.
• Karma H. ja Hobin N.: Suomen farmakopean rohdokset. Mercatorin kirjapaino 1950.
• Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
• Rautavaara T.: Mihin kasvimme kelpaavat. WSOY 1981.