No nyt on yleistä ja helposti tunnistettavaa tarjolla. Nimittäin voikukka (Taraxacum spp.). Voikukka ei ole yksittäinen laji vaan satoja keskenään lähes samannäköisiä lajeja käsittävä suku.

Koska voikukka kuuluu mykerökukkaiskasveihin (Compositae), sen kukinnot ovat mykeröitä eli se, mitä arkikielessä sanotaan voikukan kukaksi, onkin usean kukan muodostama mykerökukinto. Kasvupaikkoina se näyttää pitävän erityisesti tietyistä lajistoltaan yksipuolisista ihmisen luomista ympäristöistä, minkä voi helposti huomata katsomalla nättien keltaisten voikukkien laajalti täplittämää pihanurmikkoa.

 

 

 

 

 

 

Näköislajeja voikukalle ovat ainakin kesämaitiainen (Leontodon hispidus) ja yleisempi syysmaitiainen (Scorzoneroides autumnalis) sekä valvatit (Sonchus) ja keltanot (Pilosella ja Hieracium), jotka voikukan tapaisesti jakautuvat lukuisiin lajeihin ja ovat ensisilmäyksellä keskenäänkin kovin samannäköisiä. Muitakin melkoisen samannäköisiä sukuja ja lajeja mykerökukkaiskasveista löytyy. Voikukan haaraton, ontto, lehdetön, maitiaisnestettä sisältävä varsi on hyvä erottava tuntomerkki näköislajeihin verratessa. Myös lehdet ovat monessa tapauksessa erottava tuntomerkki, mutta kaiken tämän monimuotoisuuden edessä tyydymme kehottamaan, että tarvittaessa vilkaisette näköislajien tarkempia tuntomerkkejä Luontoportista.

 

 

 

 

 

Kahvinkorvikepostauksessa olemme maininneet voikukan, jonka juuresta tulee ihan toimivaa sumppia. Koko kasvi on hyödynnettävissä juuresta kukintoon. Kokeilujemme mukaan voikukan kukintoja voi laittaa menestyksekkäästi simaan tai vaikkapa kakkuun, johon ne tuovat paitsi makua myös pehmeää muhevuutta. Voikukan maitiaisnesteestä voi valmistaa kumia: keskiaasialaisesta lajista nimeltä kumivoikukka (Taraxacum kok-saghyz) saadaan erityisen laadukasta kumia.

Voikukka on diureettinen kasvi. Rohtokäyttöä on Rautavaaran (s. 205) mukaan paljon: maksavaivoista ja keltataudista moniin muihin vatsaontelon ja rauhasten tauteihin. Rautavaara kertoo, että tavallisesti rohdoksena käytetään myöhään syksyllä kerättyä, kuivattua juurta, mutta myös koko kasvia on käytetty rohdoksena joko kuivattuna tai tuoreena, ja "ehkä tehokkainta on tuoreesta voikukasta puristettu mehu".

 

Lähteet

 

• Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
• Rautavaara T.: Mihin kasvimme kelpaavat. 10. painos, WSOY, 1981.