Katso tarkkaan näitä sanoja, jotka selvästikin ovat sattumanvaraisesti poimittuja ja lisäksi typografisesti tuhrittuja: niitty nuoli, aho keihäs. Ai mitä? Lukemalla eteenpäin selviää, että rimpsulla saattaa olla jotain kasvifilosofista merkitystä.

Yhteisnimellä “suolaheinä” kutsutaan Suomen luonnossa yleensä lajeja ahosuolaheinä (Rumex acetosella) ja niittysuolaheinä (Rumex acetosa). Luontoportin mukaan Suomessa kasvavat myös harvinaisemmat tulisuolaheinä (Rumex thyrsiflorus) ja Pohjois-Lapin pienikokoinen laji tenonsuolaheinä (Rumex graminifolius). Lisäksi maassamme kasvaa lapinsuolaheinä, joka voidaan luokitella niittysuolaheinän alalajiksi (Rumex acetosa ssp. lapponicus) tai joissakin teoksissa omaksi lajikseen Rumex lapponicus. Niin ikään ahosuolaheinällä on alalajeja Suomen luonnossa.

Suolaheiniä on helppo löytää muun muassa teiden varsilta, pihoilta ja joutomailta. Luontoportin mukaan ahosuolaheinä suosii kuivia ja happamia kasvupaikkoja.

 

 

 

Kummasta tahansa suolaheinästä saa erikoisen makuista keittoa. Maku johtuu oksaalihaposta, samasta aineesta, jonka vuoksi raparperin (Rheum rhabarbarum) syönnin yhteydessä muistutetaan: “Ota samalla maitotuotteita, muuten menetät kehosta kalsiumia.” Ca2+ sitoo oksaalihapon, ja tämä aiheuttaa elimistössä kalsiumin puutosoireita, ja usein ja runsaasti käytettynä jopa kouristuksia ja halvaantumisia. Lisäksi oksaalihappo saattaa aiheuttaa munuaisvaurioita. Suolaheinässä tätä happoa on kuitenkin vain hyvin pieniä määriä. Emme kuitenkaan suosittele suolaheinää munuaissairaille tai kihtipotilaille. HUS:n kasviluettelossa koko Rumex-suku (hierakat) on varustettu tällaisella tekstillä: “Kasvi on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.” Oksaalihappo juoksuttaa maitoa, ja tätä kikkaa onkin käytetty väinönputken rinnalla poronmaidon hapatukseen (Rautavaara s. 177).

Vegaanithan tietävät, että kalsiumia on paljon muussakin kuin maitotuotteissa. Esimerkkejä kalsiumpitoisista kasvikunnan ruokatuotteista Fineli.fi-sivuston mukaan ovat unikonsiemen, seesaminsiemen, ruusunmarja, kombu-/wakame-/nori-merilevät, chiansiemen, nokkonen, viininlehti, tofu ja manteli. Sivuston hakutoiminnolla voit tutkia eri ruoka-aineiden ravintoainepitoisuuksia, vaikkapa järjestämällä ruokalistauksen niiden kalsium-, proteiini- tai rasvapitoisuuden mukaan.

 

 

Olen tehnyt suolaheinäkeittoa ohjeella: “Sulata noin 50 g voita kattilassa, sitten laita siihen tuoreita suolaheinän lehtiä ja sekoita muhevaksi massaksi, johon sitten lisätään vettä, kunnes juoksevuus on sopivan liemimäinen.” Mielestäni tämä keitto ei mikään pääruoka ole, mutta sitä voisi ehkä suositella alkuruokana aterialla, jossa toinen ruokalaji sisältää riittävästi maitoa kalsiumreaktioyllätysten torjuntaa varten ja jossa syöjät arvostavat happamen yrttisen makuista vihertävää. Vinkki: Näiden herkullisten lehtien kasvukautta voi jatkaa leikkaamalla kukinnot pois. Ruokaresepteistä vielä puheen ollen suolaheinän siemenet käyvät leivän jatkeeksi (Rautavaara s. 177).

Suolaheinien rohdoskäytöstä on hyvin vähän ja epämääräisiä mainintoja. Mainittakoon, että suolaheinän lehtiä voi pureskella ensiapuna janon tunteeseen, mikä on hyödyllinen tieto esimerkiksi heinähommissa, jos emäntä on unohtanut kotikaljan kellariin.

Suolaheinien kanssa samaa Rumex-sukua on myös hevonhierakka (Rumex longifolius). Lisäksi Rumex-suku kuuluu samaan tatarkasvien (Polygonaceae) heimoon raparperin kanssa. Kyllä, oksaalihappoa myös hevonhierakasta löytyy, ja kyllä, hevonhierakka koko Rumex-sukunsa mukana on HUS:n kasvilistauksen mukaan myrkyllinen. Kyllä, olen syönyt sitä. Tein “aamupuuron” hevonhierakan kukista (tai kypsymättömistä hedelmistä), joita vedin kasvin yläosan runsaista, hieman tähkämäisistä kerrannaisterttu-tyyppisistä kukinnoista. Nämä “puurohiutaleet” olivat vielä vihreitä. Maku oli vähäinen mutta ruohoinen ja hieman tympeä, suolaheinämäisyyttäkin taisi olla mukana. En selvittänyt, olisiko ruskeaksi kypsynyt hevonhierakan hedelmä ollut maukkaampaa puuroainesta.

 

 

 

Hevonhierakan kanssa muodostaa melko samannäköisen lajiparin kasvi nimeltä poimuhierakka (Rumex crispus), jonka erottaviin tuntomerkkeihin kuuluu muun muassa kapeampi, poimureunainen lehti. Poimuhierakalla on Yrttitarha.fi-sivuston mukaan historiassa ollut rohdoskäyttöä. Eri hierakkalajeja on sivuston mukaan käytetty esimerkiksi ripulin hoitoon (siemenet) ja keripukkilääkkeenä (lehdet, sisältävät runsaasti C-vitamiinia).

 

Lähteet

 

• Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
• Rautavaara T.: Mihin kasvimme kelpaavat. 10. painos, WSOY, 1981.