Mutta onko se maskottikasvimme, nokkonen (Urtica dioica)? Ei ole, vaan näköislaji ja arkeofyytti valkopeippi (Lamium album), joka on muinaistulokas Etelä-Suomessa ja pohjoisempana uustulokas (Silkkilä ja Koskinen s. 32-33).
Valkopeipin valkoisten kukkien on ajateltu antavan signatuuriopin eli merkkiopin mukaan parantavaa voimaa valkovuotoon. Tämän takia kasvin kukkia ja kukkivia versoja on käytetty erinäisiin naistenvaivoihin.
Entä jos löytyy nuori kasvi, josta et ole varma, onko se nokkonen vai valkopeippi? Eräs keino on tutkia lehtilapaa. Se on valkopeipillä molemmin puolin karvainen, mutta nokkosella vain alapuolelta.
Nokkonen on lähes naurettavan terveellinen. Ei siis ihmekään, että se esiintyy blogimme piirretyssä tunnuksessakin. Näet nokkosen norkkomaisine, lehtiruotia pidempine kukintoineen myös valokuvassa, joka on tunnelmanluojana blogimme jokaisen sivun yläreunassa.
Ruokien ja rohtojen lisäksi nokkosesta, tarkemmin sanoen sen kuiduista, on tehty kankaita, köysiä ja jopa purjeita. Nokkonen imee kasvualustastaan typpeä. Tätä voi hyödyntää luomukasvimaalla tekemällä nokkoslietettä typpilannoitteeksi. Syötäväksi kerätessä nitraattipitoisuutta voi myös vähentää keräämällä kasvi kolmen aurinkoisen päivän jälkeen. Parhaita osia ovat nuoret versot, isomman kasvin latvat sekä siemenet.
Nokkosen voi halutessaan ryöpätä, mutta ilmankin pärjää, jos kerää kasvin vähätyppiseltä alueelta ja pilkkoo tarpeeksi pieneksi poltinkarvojen tuhoamiseksi. Säilöminen kannattaa tehdä kuivaamalla tai pakastamalla. Nokkoshapate on melko tujun AIV-mäisen makuista, mutta jotkut tykkäävät siitäkin.
Nokkonen on diureetti ja rautapitoinen rohto sekä yleiskuntoa ylläpitävä villivihannes. Nokkosen siementen sanotaan olevan hyviä impotenssin korjaajia, ja onpa varoiteltu siitäkin, että ne illalla syötyinä virkistävät tavalla, joka voi haitata yöunien saamista. Päänahalle hierottu nokkostee virkistää verenkiertoa ja estää hilsettä sekä vähentää rasvoittumista.
Isonokkosen alalajeja ovat etelännokkonen (ssp. dioica) ja pohjannokkonen (ssp. sondenii). Etelännokkonen on levinnyt lähes koko Suomeen ihmisten läheisyyteen. Pohjannokkonen on kapealehtinen ja lähes poltinkarvaton.
Arkeologisiin kasvilajeihin liittyen haluamme mainita vielä, että Luontoportti nimeää rautanokkosen (Urtica urens) vanhan kulttuurin seuralaiskasvina. Rautanokkonen on isonokkosen sukulainen. Isonokkosen ja rautanokkosen erottaviin tuntomerkkeihin kuuluu mm. rautanokkosen selvästi lyhempi kukinto, joka tarkemmin sanoen on rautanokkosella lehtiruotia lyhempi.
Lähteet
- Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
- Silkkilä O. ja Koskinen A.: Lounais-Suomen kulttuurikasvistoa: eräiden kartanoiden, kirkkojen, pappiloiden ja virkatalojen kasvistosta (Kulturfloran i sydvästra Finland: om floran vid några gamla herrgårdar, kyrkor, prästgårdar och boställen). Turun maakuntamuseo, 1990.