Tässä postauksessa ei ole rohtoasiaa, sillä nyt käsitellään rikkausruohoja. Otson varhaisin muistikuva tämän postauksen tärkeimmästä kasvilajista on lapsuudesta, kerrostalon parvekkeen alla sijaitsevalta hukkamaapläntiltä, jossa näitä kasveja harmahtavine lehtineen kasvoi rikaslukuisesti. Hanna puolestaan oppi lapsena kitkemään tätä joidenkin rikkaruohonakin tuntemaan kasvia äidin kasvimaalla. Rikkausruohoksi se paljastui paljon myöhemmin syötäviin monivuotisiin kasveihin tutustuttaessa.

Jauhosavikka (Chenopodium album), savikoiden suvusta (Chenopodium), on yleinen joutomaiden ja muiden “ihmisläheisten” ympäristöjen kasvi. Vaatimattomine vihreine kukintoineen ja usein roikkulatvaisine yleismuotoineen laji muistuttaa jonkin verran mm. pujoa (Artemisia vulgaris), vaikka jauhosavikka ei edes kuulu mykerökukkaiskasveihin vaan revonhäntäkasveihin (Amaranthaceae).

Kasvimaata hoitaessa Rautavaarakin kehottaa kitkemään tämän kasvin tarkkaan mutta riipimään lehdet talteen. Ravinteikas jauhosavikka kasvaa satoisana sinunkin kasvimaallasi. Jauhosavikka on Luontoportin mukaan rauta- ja vitamiinipitoinen villivihannes. Ai myrkyllinenkö? HUS:n kasviluettelo tietää kertoa savikoista: “Kasvi on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.” Kyse on oksaalihaposta, jota on monessa muussakin kasvissa. Sen vuoksi jauhosavikkaa ei suositella munuaisvaivoista kärsiville. Tuoksu on ruohoisen tai salaattimaisen mieto ja niin on kyllä makukin.

Lähisukuinen jauhosavikan näköislaji, joka onneksi sopii yhtä hyvin villivihanneskäyttöön, on pohjanjauhosavikka (Chenopodium suecicum). Tuntomerkkeinä mainitaan Yrttitarha.fi-sivustolla jauhosavikkaan verrattuna pehmeämpi varsi ja Luontoportissa mainitaan jauhosavikkaan verrattuna terävämpikärkiset lehdet sekä se, että pohjanjauhosavikka on “yläosasta vähempihaarainen, ja sekä varrelta että lehtihangoilta vähemmän punainen”.

Näköislajeja jauhosavikalle ovat monet muutkin savikat sekä niin ikään revonhäntäkasveihin kuuluvat maltsat (Atriplex). Yleisväritys ja kukintojen ulkonäkö ovat näillä samantapaisia. Lehtien muodosta pystyy tyypillisesti erottamaan. Luontoportin tarjoamien nyrkkisääntöjen mukaan maltsoilla on tyypillisesti hedelmien suojuslehdet, ja maltsoilla varsilehdet ovat yleensä vastakkain mutta savikoilla ne ovat varrella kierteisesti.

 

 

 

 

No, voiko niitä maltsoja sitten syödä, jos sattuisi menemään poimiessa sekaisin jauhosavikan kanssa? Entä niitä muita savikoita kuin jauhosavikkaa ja pohjanjauhosavikkaa? Vastaus molempiin kysymyksiin on kyllä: Tolvasen (s. 248) mukaan savikat ja maltsat tunnetaan (epävirallisella) yhteisnimellä “saviheinät”, ja kaikki saviheinät ovat syömäkelpoisia paitsi “ne harvinaiset lajit, jotka haisevat pahalta” (s. 250). Hajutunnistuksen voi tehdä möyhentämällä lehteä.

Vaikka maltsoja ei tarvitse tässä yhteydessä erottaa toisistaan, mainitsemme pari yleistä Suomessa kasvavaa maltsaa. Isomaltsa (Atriplex prostrata) kasvaa merenrannoilla ja esimerkiksi puutarhoissa, ja kylämaltsa (Atriplex patula) nimensä mukaan esimerkiksi pihoilla ja pelloilla. Tolvanen (s. 250) kertoo, että harvinaisempi tarhamaltsa (Atriplex hortensis) on aikoinaan ollut viljelykasvi Oulun seuduilla saakka. Savikkojen suvun puolella hyvin harvinaisia “saviheiniä” puolestaan ovat Luontoportin tietojen perusteella heisisavikka (Chenopodium opulifolium) ja rannikkosavikka (Chenopodium striatiforme).

Tarkkana kuin porkkana. Koska kasvien luokittelut ovat ajan kuluessa muuttuneet, täytyy eri aikakausien lähteiden terminologiaan suhtautua varauksella. Ennen vanhaan oli sekä savikat että maltsat niputettu savikkakasvien heimoon (Chenopodiaceae), ja tästä vanhentuneesta heimosta saatetaan vuosikymmenten takaisissa lähteissä myös käyttää jo mainittua “saviheinät”-nimitystä.

Sukulaislaji kvinoa (Chenopodium quinoa), josta syödään siemenet, on Etelä-Amerikasta tunnettu viljelykasvi ja ulkonäöltäänkin muistuttaa kotoista jauhosavikkaa. Kvinoan eksoottisesta imagosta huolimatta kaupoissa on ihan suomalaistakin kvinoaa. Toki itse poimitut rikkausruohot ovat vielä lähempää lähiruokaa. Savikan siemeniä voi Rautavaaran (s. 168) mukaan käyttää jauhonjatkeena. Ei kuitenkaan sitä jauhoa sieltä lehden alapinnalta… Jos keräisi tosi messevän kasan jauhosavikan siemeniä, voisikohan niitä käyttää kvinoan tapaisesti? Rautavaaran mukaan jauhokäyttöä varten savikansiemenet “kuivataan, jauhetaan ja sihdataan”.

 

Lähteet

• Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
• Rautavaara T.: Mihin kasvimme kelpaavat. 10. painos. WSOY 1981.
• Tolvanen M.: Toivo Rautavaaran terveyskasvikirja. WSOY 1995.