Kaikki ovat marjoja ja hedelmiä syöneet, mutta miltäs kukat maistuvat? Hedelmät ilmestyvät kukkien tilalle, kun tarpeeksi odottaa, mutta ehkä sinulla ei ole aikaa odottaa juuri silloin, kun kasvi tulee vastaan, tai kenties haluat kokeilla kukkaisampaa makuelämystä.
Kannusruoho
Monen talon seinustalla kasvaa kannusruoho eli keltakannusruoho (Linaria vulgaris). Onpa sitä joku kutsunut myös nimellä kukonkannusruoho. Kukan pitkässä ja kapeassa kannuksessa on mesiaarre, johon vain jotkin hyönteislajit pääsevät käsiksi. Kukan voi syödä kokonaan tai sitten voi erikseen imaista karkkina kannuksen, jolloin pikkiriikkinen määrä makeaa mettä maistuu selvemmin kuin koko kukan popsinnassa.
Orvokit
Keto-orvokki (Viola tricolor) ja pelto-orvokki (Viola arvensis) ovat yleisiä. Kummassakin on viisi terälehteä, mutta pelto-orvokin kukka on yleensä pienempi ja pelto-orvokilla verholehdet (ne vihreät siinä terälehtien ympärillä) ovat vähintään yhtä pitkiä kuin terälehdet. Keto-orvokilla verholehdet jäävät lyhemmiksi kuin terälehdet.
Keto-orvokin latinankielinen nimi viittaa kolmivärisyyteen: sen kukassa näkyvät usein selvästi erottuvina violetti, keltainen ja valkoinen, mutta joskus mukana on vain osa näistä väreistä. Pelto-orvokin kukissa puolestaan on valkoista-kermanvalkoista ja keltaista (joskus oranssiin vivahtavaa), ja pelto-orvokin kukat ovat keskimäärin selvästi pienempiä kuin keto-orvokilla. Sinipunertava värisävy kukissa ei kuitenkaan ole poissuljettu mahdollisuus pelto-orvokilla.
Stereotyyppinen kasvupaikka keto-orvokille on kallion päällä. Se on kuivien paikkojen kasvi. Kukan makua on kuvailtu vaikka millä adjektiiveilla: kitkerä, mausteinen, vaniljainen, kirpeähkö, hieno, miedohko… Pelto-orvokkia löytyy monenlaisilta pihamailta ja pellonreunoilta, ja maultaan se on harvemmin kehuttu mutta ihan kelpo välipala ohimennen.
Apilat
Mietoa teetä saa valkoapilan (Trifolium repens) kukista. Ne voi käyttää teeksi tuoreina tai kuivattuina. Kukat voi popsia myös sellaisenaan: maku ja suutuntuma ovat varsin miellyttävät. Myös puna-apilan (Trifolium pratense) ja alsikeapilan (Trifolium hybridum) kukkia voi syödä. Niiden suutuntuma on hieman puisempi ja vahvemman makuinen kuin valkoapilan.
Puna-apilaa muistuttaa melkoisesti metsäapila (Trifolium medium). Metsäapilan lehdet ovat yleensä kuviottomia ja muodoltaan ne ovat puna-apilaan verrattuina kapeampia ja pitkänomaisempia: lehtien muodostama kokonaisuus on siro ja symmetrisellä tavalla jotenkin arvokkaan näköinen. Metsäapila pitää valoisista, metsäisistä kasvupaikoista. Kukat ovat kauniin punaiset, mutta niiden mausta ei itselläni ole kokemuksia.
Metsätähti
Metsätähti (Trientalis europaea) on käytännössä mauton mutta symmetrisen nätti ja myrkytön, joten sitähän voi käyttää vaikka maultaan neutraalina koristeena jälkiruoka-annoksissa.
Marjojen kukat
Mesimarjan (Rubus arcticus) kukassa on hienostunut ja mieto maku. Lakka eli hilla (Rubus chamaemorus) ja mustikka eli kangasmustikka (Vaccinium myrtillus) ovat muita esimerkkejä tunnettujen marjojen syötävistä kukista.
Itse kyllä annan mieluiten näiden lajien kukkien kypsyä marjoiksi asti. Erikoisuutena näitä voin silloin tällöin napata kukkamuodossakin, kun niitä vastaan tulee sopivana aikana vuodesta. Mustikankukista saa kuulemma OK-tason teetä, en ole itse kokeillut.
Ruusukasvien heimossa (Rosaceae) on monta marjakasvia: edellä mainittujen mesimarjan ja hillan lisäksi esimerkiksi metsäruusu (Rosa cinnamomea), jonka marjojakin voi poimia C-vitamiinia saadakseen. Ruusun terälehtiä voi esimerkiksi sokeroida tai hillota, ja ne maistuvat yllättäen ruusulle. Kukkakaupan ruusujen kukat kannattaa jättää syömättä, koska niissä on todennäköisesti lisättyjä myrkkyjä.
Käenkaali (ketunleipä)
Käenkaalin eli ketunleivän (Oxalis acetosella) kukka on miedompi kuin lehdet, jotka ovat tunnettuja metsän kirpeänä pikkunaposteltavana. Valkoista ja violettia yhdistelevä kukka on myös sangen sievä, joten sitä voi käyttää ruokien somisteena. Nimestään huolimatta käenkaali ei kuulu ristikukkaisten heimoon (johon kaali kuuluu). Käenkaali kuuluu käenkaalikasvien heimoon (Oxalidaceae).
Kissankello
Kissankello (Campanula rotundifolia) on kovin nätti ja syötävä. Syöminen on huoletonta, sillä myös näköislajit kuten harakankello (Campanula patula) ovat myrkyttömiä.
Voikukka
Voikukka (Taraxacum spp., lukuisia lähes toistensa näköisiä lajeja) ei kuulu Otson suosikkehin syöntikukkana, vaikka saman kasvin lehdet maistuvatkin salaatissa. Hannaa taas miellyttää sen mieto maku, kun karvasta makua antavat vihreät suojuslehdet nyppii pois. Jos omaan makuusi voikukan kukinnot sopivat, niin tässäpä on runsas ja helposti löydettävä keltainen raaka-aine vaikka mihin. Nuppuja voi käyttää eräänlaisina kotimaisina kapriksina. Kukinnoista tehtävä voikukkaviini on hienostuneen makuista. Viinin teossa ei tarvitse erikseen lisätä hiivaa, vaan se löytyy luonnostaan kukkien pinnalta.
Syreeni
Pihasyreeni eli syreeni (Syringa vulgaris) sopii hienoine aromeineen monenlaisten tarjoilujen kukkamaustamiseen. Myös juomiin se käy: voit tehdä vaikka viileää syreeninkukkavettä tai kuumaa syreeninkukkateetä.
Lähteet
- Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
Pihamaalla me kasvaa monenmoista kukkaa ja puskaa, mut huomasin koiramme syövän kissankelloja. Ekas ajattelin niiden olevan myrkyllisiä,mut tarkistin netistä... Mitä niitähän voi syödä, kuin monia muitakin niittykukkia.
Mukavaa, että blogista on ollut konkreettista hyötyä. Huomaathan kuitenkin, että koirille ja ihmisille ovat usein eri asiat myrkyllisiä. Esimerkiksi suklaa on koirille myrkky, vaikka ihmisille se ei ole. Tietyn kasvin myrkyttömyys ihmiselle siis ei tarkoita välttämättä, että jokin muu eläinlaji voisi syödä sitä turvallisesti. Koiran osalta otathan siis selvää myrkkyasioista jostain sellaisesta lähteestä, jossa on nimenomaisesti koiriin liittyvää tietoa.