Mistä lajeista Kalliossa asuva partahipsteri aloittaisi kasviharrastuksensa? Tai Saksan maaseudulla asuva Jürgen? Tässä kirjoituksessa perehdymme nimipariin: humala ja maahumala. Nimien lisäksi muuta yhteistä näillä kasveilla ei ole kuin käyttö oluen maustamisessa. (Salko)humala (Humulus lupulus) kuuluu heimoltaan hamppukasveihin (Cannabaceae), kun taas maahumala (Glechoma hederacea) kuuluu huulikukkaiskasveihin (Lamiaceae).

Molempia on käytetty lääkitsemistarkoituksiin perinnekäytössä, mutta maahumalan haluan tuoda esiin miellyttävänä mausteena, jota pihapiireistä usein löytää.

 

Humala (salkohumala)

 

 

 

 

Perinteeseen perustuvia käyttöaiheita ovat HerbalBasen mukaan mm. ADHD, hyperlipidemia, ihon haavaumat, jännityspäänsärky, levottomuuus, stressin helpotus ja unensaantiongelmat. Humalankukkarohdos sisältää pieniä määriä hopeiini-nimistä flavonoidia, joka on potentti kasviestrogeeni. Näin ollen HerbalBase ei suosittele tätä rohdosta lisääntymisiässä oleville naisille eikä etenkään raskaana oleville. Humalan yksi käyttötarkoitus on myös eräiden lähteiden mukaan miesten sukupuolivietin heikentäminen.

Vanhassa Suomen farmakopean rohdokset -kirjassa (s. 54) humalan emikukinnot kehotetaan keräämään syksyllä, kuivaamaan ja ravistelemaan seulalla, jotta sikiäimen pinnan ja suomujen tyven keltaiset eritekarvat varisevat pois. Tätä eritekarvoista tehtyä rohdosta (lupulinum) on käytetty rauhoittavana lääkkeenä. Rauhoittava ja unensaantia edesauttava vaikutus saadaan T. Rautavaaran (s. 25-26) mukaan myös laittamalla kourallinen humalia (“käpyjä”) tyynyn sisään, jolloin haihtuvat eteeriset öljyt antavat luonnollisen unen ilman sivuvaikutuksia. En ole tätä keinoa kokeillut, mutta hieman epäilen, että inhalaatio antaisi saman efektin kuin sisäinen nauttiminen. Humalan käpyjen karvauden takia sitä on käytetty ruokahalun herättäjänä ja ruoansulatusta edistävänä rohtona. Samaa karvautta kasvilla saatiin oluen panemisessa, minkä takia humalasalko oli hyvin yleinen näky puutarhoissa ruotsinvallan aikaan. Humala myös estää olutta pilaantumasta ja kirkastaa sen. Nykyään humalarohtoa käytetään kasviestrogeeninsa vuoksi luonnonmukaisessa vaihdevuosivaivojen hoidossa. Kysy apteekista.

Gastronominen vinkki: kokeile humalan keväisiä nuoria versoja parsan korvikkeena. Itseltä tämä kokeilu on vielä tekemättä lähiympäristön humalattomuuden takia, mutta otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä humala-apajista. Yle uutisoi olutharrastajasta, joka löysi Espoosta humalaesiintymän ja otti sieltä humalaa viljelyyn puutarhaansa. Sadon saantia täytyy odotella muutama vuosi, koska aivan nuori humala ei tuota satoa.

Tämä ennen kauppayrtiksi luokiteltu kasvi on nykyään Eviran elintarvikekäyttölistalla statuksella “ei uuselintarvike”. Sitä saa siis yhäkin myydä elintarvikkeeksi.

Eikö ole hieman outoa, että suomalaisen sanotaan olevan humalassa, kun oikeasti hän on alkoholissa? Ylen Aristoteleen kantapää -radio-ohjelman jaksossa syyskuulta 2018 käsitellään kysymystä, miksi humala tarkoittaa suomen kielellä sekä kasvia että olotilaa. Äänitteellä olutjutustelu alkaa noin kohdasta 01:40 ja humala-aiheinen pohdinta alkaa noin kohdasta 03:30.

 

Maahumala

 

Maahumala on helppo tunnistaa eikä se tuntomerkeiltään sekoitu kovin kärkkäästi muihin lajeihin. Muista maamme huulikukkaisistakin se eroaa ulkonäöltään. Pääsin kuvaamaan kesäkuussa Solekko lähteä -vaellusbloggaajan kameralla Ranualla muun muassa maahumalaa. Vaelluksellakin on kiva höystää kuivamuonia luonnon vihreillä, varsinkin kun näitä ilmaisia mausteita ei tarvitse kantaa mukanaan.

 

 

 

 

Makustellessani kuivattua maahumalaa makutestissä aromi oli raikkaan mausteinen, timjaminen ja jälkimaultaan poron kuivalihamainen. Huippukokki J. Toivanen (s. 123) kuvailee tätä makua maanläheiseksi ja kevyen lantaiseksi.

Sitten pääsemme taas farmakologian ja toksikologian hienoon maailmaan! HUS:n kasviluettelo sanoo maahumalasta: “Kasvi on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.” Ensiksi täytyy mainita, että maahumalassa on paljon hyviä aineita, joiden takia sitä on käytetty monipuolisesti eri vaivoihin, mm. limanirroitukseen keuhkoista. Maahumala sisältää kuitenkin terpeenirikasta eteeristä öljyä, jonka ainesosat saattavat ärsyttää mahasuolikanavaa ja munuaisia. Yksi öljyn ainesosista on maksatoksinen pulegoni, jota on myös puolanmintussa ja kamferissa (Wikipedia). Maahumalan sisältämää pinokamfonia on joskus pidetty hermomyrkkynä (S. Piippo s. 92-94). En kuitenkaan näe ongelmaa maustekäytössä.

Tässähän pitää ymmärtää, että annos tekee myrkyn. Kilo kaneliakin on myrkyllistä kerralla nautittuna, mutta kohtuukäyttö joulupipareissa ei vielä tuhoa maksaa.

 

Loppupäätelmät

Noudata lakia

Tiesithän, että voimassaoleva Suomen lainsäädäntö (vuodelta 1734) vaatii jokaiseen taloon 200 humalasalkoa sakon uhalla? Tämä määräys on osa rakennuskaarta, 7. Luku, 1-3 § ("Miten humalisto on istutettava ja kunnossa pidettävä").

 

Suuri humalasalaliitto?

Koska humalalla on sedatiivisia ja miehen sukupuoliviettiä vähentäviä vaikutuksia, ei ole ihmekään, että kaikista mahdollisista kasveista juuri humala valittiin vuosisatoja sitten oluen mausteeksi. Eihän mikään muu kasvi tarjonnut luterilaisen yhteiskunnan moraalinvartijoille niin tehokasta työkalupakettia: mies ottaa kuppia päästäkseen tunnelmiin puusavotan jälkeen, mutta ennen kuin sopimaton riehuminen ja siveettömät lähestymiset pääsevät kunnolla käyntiin, oluen sisältämä erikoisainesosa rauhoittaa irstailunhaluisen juoppolallin ja yhteiskuntarauha säilyy. Todisteena miestenvastaisesta suunnitelmasta on myös edellä mainittu humalan sisältämä hopeiini (eräs kasviestrogeeni).

Eipä nykyään suositella kolmiolääkkeiden ja alkoholin yhteiskäyttöä, mutta niin sitä vain on laitettu sedatiivista yrttiä alkoholijuomaan ja tehty tästä käytännöstä vielä teollisuusstandardi. Oluen voisi maustaa monillakin yrteillä aivan ilman humalan käyttöä, esimerkiksi suomyrttiä (Myrica gale), raatetta (Menyanthes trifoliata) ja siankärsämöä (Achillea millefolium) on käytetty. Haluaisimme kyllä maistaa raatteella maustettua olutta. Kotiolutharrastajien keskustelupalstalla törmäsimme kiintoisaan keskusteluun kasvikokeiluista oluen maustamisessa. Keskiajalla ainesosiltaan vaihteleva yrttiseos nimeltä “gruit” (kirjoitusasu myös esim. “gruut”) oli Euroopassa suosittu oluen ainesosa. Kuitenkin vallanpitäjien kontrollinhalu voitti kaikki muut perusteet olutmausteiden valinnassa, ja sen takia noudatamme yllä mainittua lakia edelleen.

Varoitus. Tämä blogipostaus on kirjoitettu humalapitoisten kasvijuomien vaikutuksen alaisena.

 

Lähteet

 

• Karma H. ja Hobin N.: Suomen farmakopean rohdokset, Mercatorin kirjapaino 1950.
• Luontoportti. URL: www.luontoportti.fi
• Piippo S.: Suomen luonnon lääkekasvit. Tammi, 2018.
• Rautavaara T.: Mihin kasvimme kelpaavat. 10. painos, WSOY, 1981.
• Terveysportti.fi HerbalBase -tietokanta 28.9.2018.
• Toivanen J.: Viettelevät villiyrtit. Bookwell Oy, 2013.